Leijonat on pelannut jo kaksi voittomaalikilpailua näissä mm-kisoissa. Suomen kannalta rankkarit menivät hyvin, mutta aina ei ole onnistuttu yhtä hyvin.
Esimerkiksi näissä kymmenessä rankkarissa kaikki ei mennyt kuin strömsössä. Etenkin ykköseksi päässyt rankkari on surkuhupaisuudessaan suorastaan... Surkea.
Mm-kisoissa joukkueilla on nyt takanaan viisi tai kuusi ottelua, ja pikkuhiljaa paikkoja pudotuspeleihin aletaan jaella. Alla on sarjataulukot lohkoista, jonka jälkeen spekulaatiot tulevista otteluista ja mahdollisista sijoituksista lohkossa. Myös pudotuspelivastustajia voidaan pohtia jo tässä vaiheessa.
Tasatilanteessa ensin ratkaisee keskinäinen ottelu (tai keskinäiset), jonka jälkeen katsotaan maaliero, tehdyt maalit yms.
Suomen ensimmäistä maalia Tanskaa vastaan 3.5 katsottiin videolta peräti kymmenen minuutin ajan. Nyt syy pitkään tarkistukseen on selvinnyt.
Ensimmäisessä maalissa Jussi Jokinen ohjasi mailallaan vedon sisään ilmasta ohi Tanskan maalivahti Dahmin. Maalia tarkisteltiin pitkään videolta, ja spekulaatiot syistä velloivat valtoimenaan sosiaalisessa mediassa sekä tv-lähetyksissä ympäri maailman. Syiksi arveltiin korkeaa mailaa, toisaalta jotkut epäilivät Barkovin ohjanneen vielä uudestaan Jokistakin korkeammalla mailalla. MTV Sportin selostaja Antero Mertaranta epäili, että videolta katsottiin Suomella olleen kuusi pelaajaa kentällä. Tätä tosin ei saa sääntöjen mukaan edes tarkistaa.
Todellisen syyn paljasti SM-liigan erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä, jonka mukaan kyseessä oli "tavallista hitaampi videotuomari". Tämän hitauden taustalla taas oli kielimuuri, joka esti sulavan kommunikoinnin tuomariston ja videotuomarin välillä.
Kenties kielimuuri saatiin korjattua Suomen kolmannessa maalissa, joka katsottiin videolta varsin nopeasti..