Suomi on selviytynyt Helsingissä käytävissä alle 20-vuotiaiden kisoissa finaaliin! Välierässä kaatui Ruotsi lukemin 2-1.
Ruotsi otti pelissä johtoaseman ensimmäisessä erässä, mutta toiseen erään tuli täysin erilainen leijonalauma. Suomi hallitsi peliä suurilta osin, ja Mikko Rantasen ketju onnistui junailemaan Hintzin ja Kalaputaan maaleilla 2-1 johdon. Näissä lukemissa mentiin myös kolmanteen erään, jota Ruotsi dominoi täysin. Suomi kuitenkin kesti tiiviillä puolustuspelillä, ja paikka tiistain (5.1.2015) finaalissa varmistui.
Toisessa pelissä Venäjä kukisti USA:n samankaltaisessa pelissä lukemin 2-1. Näin ollen finaalipari on sama kuin vuonna 1998. Tällöin Suomi onnistui voittamaan ottelun Niklas Hagmanin jatkoaikamaalilla. Video tästä on katsottavissa tämän artikkelin yläosassa.
Toistaako Suomi temppunssa? Vai onnistuuko Venäjä nousemaan kultaan?
Finaali huomenna tiistaina 5.1 alkaen kello 19.35 YLE TV2!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit
maanantai 4. tammikuuta 2016
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Venäjä pronssille, Suomen finaali illalla suorana SUBilla
![]() |
| Venäjän joukkue MM-kisoissa 2013. Kuva: IIHF |
Venäjän maaleista vastasivat Mihail Grigorenko ja Eduard Gimatov. Kanada onnistui vielä kaventamaan viimeisessä erässä Josh Morriseyn osuttua, mutta Venäjä onnistui kestämään loppuun asti.
Venäjän maalintekijöiden lisäksi ottelun sankariksi voidaan nostaa maalivahti Andrei Vasilevski, joka torjui ottelussa 30 laukausta.
Venäjä voitti pronssia myös vuosi sitten. Illalla finaalissa kohtaavat vielä Ruotsi ja Suomi, jotka kohtasivat myös alkulohkossa. Tämän pelin Ruotsi voitto 4-2. Nyt Suomella on revanssin paikka.
Finaali lähetetään kerrankin maksuttomilla kanavilla. SUB lähettää ottelun alkaen kello 20. Peli löytyy katsomon live-tv:stä tai ehkä tästä: http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=261753
Kanada - Venäjä kohokohdat:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
