Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulokset. Näytä kaikki tekstit
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Liigan tulokset ja analyysit tulevista peleistä
Sm-liigan puolivälierissä pelattiin lauantaina toiset osaottelut. Tappara, Lukko ja Jyp ottivat toisen kiinnityksen välieräpaikkaan, kun taas Saipa onnistui kotonaan yllättämään Kärpät.
Otteluiden tulokset:
Hifk - Tappara 3-4 je.
Hifk ja Tappara ratkaisivat toisen osaottelun pidemmän kaavan kautta. Hurlumhei-meiningillä pelatun ensimmäisen erän (2-3) jälkeen etenkin Tapparalla tempo laski, ja Hifk pääsi peliin paremmin mukaan. Olli Palola kuitenkin ratkaisi ottelun jatkoajalla.
Hifkin kannalta ottelusta olisi tullut ottaa voitto, sillä se olisi saattanut luoda joukkueelle aivan erilaista tekemisen meininkiä seuraaviin peleihin. Tänään joukkue sai pari maalia puolivahingossa, mutta kaatui löysähköön puolustuspeliin. Toisaalta joukkueella on vain yksi edes kelvollisesti liigatasolle kelpaava maalivahti tällä hetkellä, joten mitään aseita senkään suhteen ei tuleviin otteluihin ole. Lankisen tulisi pelata selvästi paremmin, kuten myös Hifkin puolustuksen.
Tappara marssinee tästä momentuminsa kautta selvästi edelleen jatkoon.
Blues - Jyp 0-3
Jyp pääsi ryöstämään kotiedun Bluesilta. Jyp on ollut jo kahdessa ottelussa melko selvästi parempi, joten Bluesin pitäisi päästä samaan hurmokseen kuin runkosarjan lopulla. Kahden ottelun takamatka ei tässä sarjassa välttämättä ole mitään, mutta seuraavasta pelistä Bluesin tulisi voitto napata, muuten takamatka alkaa tuntua liian pitkältä. Hyökkäykseen pitää saada enemmän tehoja, ja etenkin johtavien pelaajien tulee herätä nyt eikä viidestoista päivä.
Jyp niskan päällä, Bluesilla vielä saumat nousta.
Kalpa - Lukko 0-3
Tällä hetkellä ei näytä kovin hyvältä Kalpan kannalta. Lukko on vienyt molemmat pelit loppujen lopuksi melko selvästi, eikä Kalpa ole vielä saanut maalitiliään auki. Tuleviin peleihin tulisi keksiä jotain keinoja murtaa vastustajan puolustus. Kiekko pitää saada maaliin edes vahingossa, ja kakkoskiekoille tulee heittäytyä, vaikka siitä mustelmia seuraisikin.
Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Lukkoa pystytä pysäyttämään tässä ottelusarjassa. Yhdenkin voiton saaminen vaikuttaisi olevan Kalpalle tällä hetkellä lähes mahdoton tehtävä. Onneksi jääkiekossa kaikki on mahdollista.
Saipa - Kärpät 5-3
Saipa ja Kärpät pelasivat samankaltaisen maali-iloittelun ensimmäisessä erässä kuin Tappara ja Hifk. Saipan hankkima etumatka riitti, ja joukkue pystyi yllättämään Kärpät. Yhdestä pelistä ei voi suuria johtopäätöksiä vetää, ja Kärpät on edelleen selvä suosikki jatkoon. Maalivahtipelin täytyy tosin oululaisilla piristyä, muuten Saipa saattaa järkkäillä vuosikymmenen sensaatiota tässä pudotuspelisarjassa.
Kaiken sujuessa paremmin seuraavissa peleissä, Kärpät tulevat kuitenkin jatkamaan tästä neljän joukkoon. Saipan voitto näin aikaisessa vaiheessa sarjaa tosin luo kutkuttavat asemat seuraaviin kamppailuihin.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Liigan tulokset 24.3.2014
Liigassa pelattiin jälleen neljän ottelun pudotuspelikierros. Kärpät ja SaiPa karkasivat jo ratkaisevan tuntuiseen 3-0 johtoon ottelusarjoissa, kun taas Tappara ja Blues onnistuivat kääntämään ottelusarjan tilanteeksi 2-1.
Kärpät - HPK 3-2 ja.
Otteluvoitot 3-0
Lukko - Blues 3-5
Otteluvoitot 1-2
SaiPa - JYP 3-2
Otteluvoitot 3-0
Tappara - Pelicans 3-1
Otteluvoitot 2-1
Seuraava kierros KE 26.3
perjantai 31. tammikuuta 2014
Valtteri Filppula loukkaantui, Suomella akuutti sentteripula
| Jussi Jokinen Pittsburghin väreissä. Kuva: Michael Miller (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], via Wikimedia Commons |
Suomalaisista eturivin senttereistä on jo tällä hetkellä loukkaantuneena Aleksander Barkov ja Mikko Koivu. Valtteri Filppula sai Tamba Bayn ottelussa ensimmäisessä erässä kovan taklauksen ja lähti samantien pukukoppiin. Hän palasi takaisin jäälle yhden vaihdon ajaksi toisessa erässä, mutta ei pystynyt enää jatkamaan otteluaan.
Filppulan tilanteesta ei ollut vielä tietoa ottelun jälkeen. Tarkemmat tulokset vamman vakavuudesta selviävät myöhemmin.
Suomalaisittain kierroksella oli myös hyviä uutisia. Mikael Granlund teki tehot 1+2 Minnesotan tappioon päättyneessä ottelussa. Jussi Jokinen taas teki samat tehot Pittsburghin voittaessa Los Angelesin 1-4. Jokinen valittiin ottelun ykköstähdeksi. Yön kierroksen toinen ykköstähti oli Calgaryn maalivahti Karri Rämö, joka otti 27 torjuntaa 28 mahdollisesta ottelussa San Josea vastaan. Calgary voitti pelin 3-1.
Muuta mainitsemisen arvoista yön NHL-kierroksella oli Tuukka Raskin päätyminen vaihtoon hänen päästettyään kolme maalia 18 laukauksesta. Lisäksi Sean Bergenheim teki jälleen maalin.
NHL:n yön suomalaisten tilastot ja ottelutulokset:
Boston - Montreal 1-4
Rask BOS 15/18 torjuntaa 31.54
Toronto - Florida 6-3
Toronto - Florida 6-3
Bergenheim FLA 1+0 -1 0 3 - 17.43
Columbus - Washington 5-2
Ottawa - Tampa Bay 5-3
Columbus - Washington 5-2
Ottawa - Tampa Bay 5-3
Salo TBL 0+0 +1 0 1 - 17.43
Filppula TBL 0+0 -1 0 0 4/9 7.17
Dallas - New Jersey 2-3 ja.
Lehtonen DAL 21/24 torjuntaa 59.53
Colorado - Minnesota 5-4
Colorado - Minnesota 5-4
Haula MIN 0+0 0 2 1 5/11 11.08
Granlund MIN 1+2 +2 0 5 12/26 22.00
Bäckström MIN 8/9 torjuntaa 22.25
Calgary - San Jose 4-1
Rämö CGY 27/28 torjuntaa 60.00
Niemi Ei pelannut
Phoenix - Buffalo 2-3
Niemi Ei pelannut
Phoenix - Buffalo 2-3
Korpikoski PHO 0+0 0 0 2 - 17.28
Leino BUF 0+1 0 0 1 - 16.41
Anaheim - Philadelphia 5-3
Anaheim - Philadelphia 5-3
Selänne ANA 0+0 0 0 0 0/1 11.40
Koivu ANA 1+1 +2 0 1 12/19 18.01
Vatanen Farmissa
Los Angeles - Pittsburgh 1-4
Vatanen Farmissa
Los Angeles - Pittsburgh 1-4
Määttä PIT 0+1 +1 0 2 - 18.44
Jokinen PIT 1+2 +1 0 3 0/2 13.57
torstai 23. tammikuuta 2014
Liigan tulokset 23.1.2014
Liigassa pelattiin tänään kolmen ottelun kierros. HIFK ja KalPa onnistuivat voittamaan kotonaan, Kärpät taas kävi saalistamassa pisteet vieraissa Lahdesta.
HIFK-HPK 2-1
1-0 Pakarinen, Iiro
1-1 Sallinen, Jere
2-1 Hari, Janos
KalPa-Ässät 3-2
1-0 Pitkänen, Miikka
2-0 Manninen, Sakari
2-1 Heino, Henri
3-1 Pitkänen
3-2 Heino
Pelicans-Kärpät 1-5
.. Maxwell, Ben Kärpät: 4+0
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

