Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liiga. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liiga. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. marraskuuta 2015

Espoon Bluesia haetaan konkurssiin


Sm-liigassa pelaavan Espoo Bluesin tuskien taival näyttää syvenevän. Ensin hallin vuokramaksut olivat jääneet rästiin, ja nyt myös verottaja on iskemässä kovaa kiinni. Verohallinto laittoi konkurssihakemuksen vireille, kun jääkiekkoseuralta on jäänyt maksamatta hieman yli 200 000 euron arvosta veroja.

Bluesin toimistolla selvitellään, miten asia voidaan sovittaa. Tilanne näyttää kuitenkin tukalalta ja lienee selvää, ettei Blues selviä kaudesta ilman ulkopuolisen rahoittajan apua.

Potentiaalisimpana lahjoittajana pidetty ex-omistaja Jussi Salonoja on tänään kiistänyt eri uutismedioille lähtevänsä pelastamaan Bluesia. Hänen mielestään seuran nykyiset omistajat saivat mahdollisuuden tarttua tarjoukseen, mutta he hylkäsivät Salonojan auttavan käden.

Bluesin tilannetta seuraillaan kauden mittaan Urheiluässässä, ja Bluesin mahdollisesti viimeiset pelit näet Santerin Ässässä.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Etsitään: vapaaehtoista sisällöntuottajaa


Kiinnostaako sinua urheilu ja ilmiöt? Onko sanansäilä jollain tapaa hallussa?

Nyt on sinun tilaisuutesi näyttää kykysi. Urheiluässä etsii vapaaehtoista/vapaaehtoisia kirjoittajia, jotka voisivat omien aikataulujen/mieltymysten/kiinnostuksen/jaksamisen mukaan tuottaa sisältöä sivustolle!

Varsinaista palkkaa ei voida maksaa, koska kyseessä ei ole yritys. Ainoa myyntivaltti tähän on oikeastaan se, että sinulla on mahdollisuus saada tekstisi satojen tai tuhansien ihmisten luettavaksi. Tämän lisäksi voit tehdä nimeäsi tunnetuksi ja kenties päästä johonkin oikealle sivustolle palkatuksi toimittajaksi.

Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä: santeri.karki@gmail.com. Sinne voitte kertoa vapaamuotoisesti, mitä osaatte ja mikä kiinnostaa. Tai jos haluatte tuoda itsestänne jotain muita hyviä puolia esiin.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Muistatko Lukon ja Tapparan eeppisen semifinaalin 2015? Katso video!


Lukko ja Tappara tahkosivat tiukan ja tasaisen 7-osaisen pudotuspelisarjan keväällä 2015. Lukko johti sarjaa jo 3-1, mutta Tappara puristi niukasti rinnalle ja ohi.

Yllä olevasta videosta voit katsoa seiskapelin ratkaisut. Komea nousu Tapparalta, joka ei riittänyt kuitenkaan aivan mestaruuteen asti.


Tappara karkasi ottelussa 3-0 johtoon Jormakan ja nykyään Sportissa pelaavan Josh Greenin johdolla. Peli oli myös Ville Niemisen toiseksi viimeinen liigapeli.

Alexander Bonsaksenin ottama kyseenalainen jäähy tarjosi kuitenkin Lukolle tilaisuuden tulla takaisin mukaan peliin. Se onnistuikin ylivoimalla tunkemaan kiekon väkisin Tapparan maaliin.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä Olli Palola kuittasi lukemat 4-1:een.

Tämän jälkeen Lukko sai herätettyä toivoa tekemällä maalin, mutta se hylättiin, kun Metsola kaadettiin. Pian Lukon maalia ei kuitenkaan voinut enää mikään estää, kun Toni Koivisto laittoi jatkopalan pienestä kulmasta sisään. Näin ollen jännitys säilyy ottelun loppuun asti. Samalla Tappara-faneille tulee mieleen aikaisempi ottelu, jossa Lukko tuli takaa tasoihin aivan viime sekunneilla nopeilla maaleillaan.

Lopussa Lukko yrittikin vielä kuudella viittä vastaan kavennusta ja tasoitusta, mutta Tappara kesti.

4-2 voitto, ja Tappara finaaleihin Kärppiä vastaan.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Hannes Hyvönen tekee paluun kiekkokaukaloihin

Kuva: Santeri Kärki

Kuluneen viikon kenties mielenkiintoisin kiekkouutinen tuli perjantaina, kun Hannes Hyvönen ilmoitti Twitterissä palaavansa jälleen kerran kiekkokentille.

Edellisen kerran Hyvönen oli tositoimissa kaudella 2013-14, kun hän pelasi Norjan divisioonan Kongsvingerissä.

Parhaillaan Hyvönen on ollut huikea pelaaja, jonka taitotaso tosin vaihteli välillä Hyvösen oman mielialan mukaan. Parhaalla kaudella Liigassa hän on tehnyt 66 pistettä (Kärpät, 2007-08). NHL-uraakin Hyvönen pääsi yrittämään 2000-luvun alkupuoliskolla, mutta todellista läpimurtoa ei missään vaiheessa tapahtunut.

Hyvösen seura on vielä arvoitus, mutta Twitteriin julkaistun kuvan ja hashtagien perusteella pelipaikka löytynee jostain ruotsalaisesta sarjasta.

Paluun kesto ei ole myöskään vielä tiedossa. Lisää tietoa tilanteesta saataneen viikonlopun aikana tai viimeistään ensi viikolla.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kommentti: tuomaripeli kunnossa, peli vauhdikasta - seuraavaksi selostajia vaihtoon?

Tappara nylki Pelicansin peräti 8-2. Kuva: Santeri Kärki

Liiga on pitkästä aikaa päässyt alkukauden aikana käytännössä kuivin jaloin suunnilleen kaikista mediatilanteista, sillä tuomareista ei ole kohistu tai juurikaan ketään pelaajaa ei ole jouduttu lynkkaamaan turhien taklausten tai provosointien takia. Jyri Rönnin johtamana tuomarilinja on ollut harvinaisen johdonmukaista, ja ilman Aleksi Rantalaa se näyttäisi pysyvän tällaisena.



tiistai 22. syyskuuta 2015

Liigan alkukauden Top- ja Flop-3


Liigakausi on saatu Suomessa jo käyntiin, ja alkukierroksilla on ollut niin onnistujia kuin epäonnistujiakin. Joukkueina erityishuomiota saavat SaiPa ja Kookoo, kun taas Blues voidaan huoletta laittaa floppeihin useastakin syystä.

TOP-3

1. KooKoo

Olkoonkin, että joukkue on pelannut vasta viisi ottelua (tosin yhden monia muita enemmän), kouvolalaiset viihtyvät tällä hetkellä sarjassa kuudentena. Alku on huomattavasti parempi kuin vaikkapa Sportin vastaava viime kaudella. Joukkue on jo nyt onnistunut yllättämään ennakkoon parempia vastustajia - tosin tilanne luultavasti tasaantuu kauden mittaan, mutta ensimmäiset kierrokset ovat ainakin luoneet illuusion, että kouvolalaisten paikka on sittenkin liigakartalla.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Pekka Jormakka siirtyy KHL:ään

Pekka Jormakka ei pelaa enää ensi kaudella Tapparassa. Kuva: Santeri Kärki

Kuluneella kaudella Tapparassa pelannut Pekka Jormakka siirtyy ensi kaudeksi KHL:ään Jokereiden riveihin. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Pekka Jormakka on kuulunut viime kausilla Tapparan avainpelaajiin, ja etenkin tämän kevään playoffseissa hän oli aivan liekeissä saalistettuaan 18 tehopistettä. Tapparan riveissä hän ehti saalistaa itselleen kaksi hopeamitalia.


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kärpät otti kolmannen kiinnityksen mestaruuteen

Tappara tarvitsee kolme voittoa putkeen. Kuva: Santeri Kärki

Oulun Kärpät on ottanut kolmannen kiinnityksensä Liigan himoittuun mestaruuteen. Kärpät kukisti neljännessä finaalissa Tapparan jatkoerässä lukemin 3-2. 

Kärppien ja Tapparan neljäskin ottelu oli yhtä tasainen yhden maalin peli kuin aiemmat ottelut. Kärpät siirtyi ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon Julius Junttilan maalilla. Kärpät oli kenties hieman niskanpäällä pelitapahtumissa, mutta vaarallisille paikoille ei juurikaan päästy.

Toisessa erässä mentiin paikoitellen päädystä päätyyn erittäin vauhdikkaasti, ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Pekka Jormakka tasoitti heti erän alussa pelin 1-1:een. Vain reilu minuutti tästä, ja Josh Green vei Tapparan ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Esa Pirnes tasoitti kuitenkin toisessa erässä.

Kolmas erä oli muutamista hyvistä paikoista huolimatta maaliton. Tuomarit eivät halunneet ottaa roolia pelissä, eikä kolmannessa erässä nähty yhtään jäähyä.

Jatkoerässä molemmat maalivahdit olivat hyviä, ja peli oli vauhdikasta ja jännittävää. Tappara oli erän puolivälissä pahassa sillassa omassa päädyssään, ja Teemu Aalto hankki Tapparalle jäähyn laittamalla kiekon laitojen yli.

Kärpät pyöritti hyvin ylivoimaansa, muttei onnistunut sen aikana maalinteossa. Ylivoiman jälkeen Tappara ei päässyt vaihtamaan, ja Lasse Kukkosen viivaveto meni useamman pompun kautta Julius Junttilan jalasta yläilmoihin, hukkui täysin pelaajilta ja putosi lopulta hölmistyneen Juha Metsolan selän kautta Tapparan verkkoon.

Näin ollen ottelusarja on katkolla keskiviikkona Oulussa. Tässä pelissä Kärppien ei tarvitse muuttaa mitään, sillä joukkue on ollut erittäin terävä. Tapparan taas täytyy alkaa tehdä niin sanottuja "räkämaaleja", sillä se ei tällä hetkellä lauo riittävästi ja tunaroi useat ylivoimahyökkäyksensä hakemalla epätoivoista syöttöä pakin/pakkien läpi.

Torjunnat: Juha Metsola TAP 7+14+5+10=36
                  Tomi Karhunen KÄR 9+16+11+2=38

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kärpät ja Tappara ratkovat Suomen mestaruuden


Jääkiekon Liigan välierät venyivät seitsemänsiin peleihin asti. Näissä kotietu oli valttia, ja Tappara sekä Kärpät lunastivat paikkansa finaaleihin. Molemmat ottelut päättyivät 4-2 lukemiin.

Tapparan ja Lukon välisessä pelissä Tappara onnistui paremmin tekemään paikoistaan maalin. Ensimmäisen erän jälkeen Tappara johti jo 2-0, ja kahden erän jälkeen tilanne oli 3-0.

Lukko heräsi viimeisessä erässä tehtyään ottelun ensimmäisellä ylivoimalla 3-1 kavennuksen. Tappara onnistui kuitenkin siirtymään vielä 4-1 johtoon, ennen kuin Olavi Vauhkonen teki Lukon 4-2 kavennuksen.

Pelistä jäi mieleen ainakin Lukon hylätty maali, tuomarien erittäin salliva linja ja Lukon kova paine ottelun lopussa. Ottelu oli jännittävä alusta loppuun asti, kuten koko ottelusarjakin.

Valmentajien taistossa Dufva ja Tapola olivat erittäin tasaveroisia. Tapolalle tulee kuitenkin nostaa hattua suorituksen johdosta, sillä potkut olivat jo luultavasti yhden tappion päässä. Näin vain Tappara nousi takaisin mestaruustaisteluihin.

Oulun Raksilassa Jyp onnistui säilyttämään jännityksen loppuun asti kaventamalla ottelun 3-2:een kolmannessa erässä. Kärpät onnistui kuitenkin maalinteossa ottelun loppupuolella ja sinetöi täten paikkansa finaaleihin.

Liigan finaalit alkavat keskiviikkona Oulun Raksilassa.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Ei haudata CHL:ää vielä

Muun muassa Tampereella ja Turussa pelataan CHL-pelejä
Tälle kaudelle lanseerattu uusi, lähes koko Euroopan kattava kiekkosarja "CHL" on herättänyt paljon mielipiteitä niin sarjan puolesta kuin sitä vastaankin. "Jääkiekon Mestarien liigaksi" tituleerattu sarja on ainakin ensimmäisenä vuotenaan herättänyt ihmettelyä yleisön puutteen takia. Lisäksi osallistujajoukkueita on osittain kritisoitu, sillä esimerkiksi italialaisten tai englantilaisten tiimien osallistumista on pidetty turhana ja näiden pelejä tylsinä. Lisäksi ilman KHL:ää pelattavaa sarjaa on kritisoitu siitä, ettei siinä oikeasti päätetä Euroopan parasta seurajoukkuetta juuri KHL-seurojen puuttumisen vuoksi.

Mutta onko kritiikkiin todellisuudessa aihetta, ja antavatko yleisömäärät todellista kuvaa konseptin kiinnostavuudesta tai toimivuudesta?

Täytyy muistaa, että CHL:ssä pelataan vasta ensimmäistä kautta. Harvemmin mikään tuote onnistuu heti alussa luomaan itselleen vankkumatonta fanipohjaa lokaalisti tai vaikkapa Euroopan laajuisesti. Kuvitellaan vaikka Euroopan Cupin (nykyinen jalkapallon Mestarien liiga) alkuvaiheita. Mukana oli 16 joukkuetta, pääosin maansa mestareita sekä muuten paljon faneja houkuttaneita joukkueita. Paikallisesti suosio oli vaihtelevaa, ja kaikkiin peleihin ei todellakaan saatu yhtä paljoa yleisöä, kuin oman sarjan otteluihin. Syykin on selvä, sillä ulkomaisia joukkueita ei tunnettu yhtä hyvin kuin omia, eivätkä ne herättäneet tämän takia kovin suuria tunteita. Muutosprosessi on kuitenkin ollut valtava. Nykyään pelit keräävät täysiä katsomoita ja yleisö tuntee erittäin hyvin etenkin sarjan kestomenestyjät, mutta myös monet keskitason joukkueet. 

En osaa sanoa, päästäänkö jääkiekon Mestarien liigassa koskaan samaan, mutta hätiköityjä päätöksiä on turha tehdä. Kyseessä on prosessi, ja prosessin aikana katsojien suhtautuminen liigaan voi muuttua monella tavalla ja kehittyä. Tarkastelua liigan suhteen tuleekin tehdä pitkän aikavälin päähän - viiden vuoden päästä moni meistä voi jo tietää esimerkiksi Saksan, Sveitsin tai Ruotsin pääsarjojen pelaajia ja joukkueita aivan uudella tavalla, ja ennakkoon kovia pelaajia vilisevän joukkueen kohtaaminen voi aiheuttaa positiivista keskustelua jääkiekon kuviteltujen yhteisöjen keskuudessa.

Toki yleisössä ja pelaajissa on yksi suuri ero jalkapallon mestaruuskilpailuun verrattuna - siinä missä jalkapallossa pelaa käytännössä maailman parhaat pelaajat toisiaan vastaan, jääkiekossa mukana ovat Euroopan parhaat. Tosin Venäjällä pelaavat, jopa NHL-tasoiset pelaajat loistavat poissaolollaan, mikä on tällä hetkellä erittäin iso miinus liigalle. Samoin kuin todellisten megatähtien puute. Tähän voi tulla muutos jos KHL saadaan osallistumaan sarjaan mukaan.

Entäpä sitten pienien seurojen osallistuminen? On totta, ettei esimerkiksi Nottingham Panthers Briteistä tai italialainen Bolzano tarjoa tällä hetkellä kovin suurta urheilullista haastetta. Tässäkin on kuitenkin kyseessä yhtäältä prosessi seurojen kehittämisessä, toisaalta prosessi jääkiekon levittämisessä. Euroopan Cupilla oli jalkapallossa aikanaan iso rooli (kuten myös mm-kilpailuilla) pelin leviämisessä uusille ja uusille alueille. Samaa voi toivoa jääkiekolle. Kenties englantilainen jääkiekko saa aivan uutta nostetta tätä kautta, ehkä italiaan alkaa vähitellen juurtua ammattimaisempi jääkiekkokulttuuri. Nämäkään muutokset eivät tapahdu viidessä tai ehkä kymmenessäkään vuodessa, sillä prosessi on hidas. Sille pitää antaa kuitenkin mahdollisuus toteutua. Kaiken hyvän lisäksi pelaaminen kovassa sarjassa voi liikuttaa massoja seurojen taakse - tästä osoituksena on suomalaisten "HJK-hype", kun seura pääsi mukaan Euroopan liigan lohkovaiheeseen. CHL:n kasvaessa isoksi brändiksi samanlainen ilmiö on mahdollsita myös jääkiekon pikkumaissa.

Sitten vielä Euroopan parhaan joukkueen pokaali. Miettikää, millaista arvostusta jalkapallossa vastaava aiheuttaa, ja miten positiivisesti se näkyy kansainvälisessä myynnissä ja sponsoroinnissa. Jääkiekolla ei ole parhaiden pelaajien puuttumisen vuoksi mahdollisuutta samaan, mutta CHL-brändin kehittyessä ja vakiintuessa eurooppalaiseen kiekkokulttuuriin kilpailun voittamisesta tulee taatusti arvostettua ja samalla voittajajoukkue saa siitä taloudellista hyötyä. Markkinoinnillekin tekee varmasti ihmeitä, kun voi hyvällä omallatunnolla (KHL:n tultua mukaan) todeta oman joukkueen olevan todistetusti Euroopan paras. Tämä on mielestäni paljon seksikkäämpi markkinointikeino kuin nykyisenkaltaiset ranking-listat. Kuka edes muistaa, mikä eurooppalainen joukkue viimeksi rankattiin parhaaksi? Kirsikkana kakun päällä olisi myös mahdollisuus tulevaisuudessa pelata "maailmanmestaruudesta" NHL:n parasta seuraa vastaan, mikäli sopimus järjestelyistä saadaan aikaiseksi.

CHL:n kehitysprosessi on vasta alussa. Sen toiminta on kuitenkin tähän mennessä lupaavin yritys vakiinnuuttaa seurajoukkueiden välille kansainvälinen, merkittävä kilpailu Euroopassa. Sen toteutuminen ja kukoistukseen pääseminen vaativat kuitenkin hieman aikaa ja kärsivällisyyttä. Toivottavasti seuroissa osataankin katsoa pitkälle tulevaisuuteen tämän suhteen.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Siirtouutisia: Smolenak Turkuun

Tapparan ja TPS:n välinen ottelu keväältä 2014. Kuva: Santeri Kärki
TPS on tehnyt kovan hankinnan kevään kynnyksellä hankkimalla tsekkiläisen Radek Smolenakin joukkueeseensa. Smolenak on pelannut Liigassa aiemmin Pelicansissa ja Ässissä 110 liigaottelua tehden niissä yhteensä 51 maalia.

Smolenakin sopimus kattaa kauden 2014-15, eikä siinä ole KHL-optiota. Näin ollen tsekkitaituri pelaa koko kauden TPS:ssä, ellei sitten KHL:stä ladota todella suuria summia pöytään.

TPS:n urheilutoimenjohtaja Ari Vuori kuvailee Smolenakia täsmähankinnaksi, joka tuo ratkaisuvoimaa kärkiketjuihin ja on alati vaarallinen.

Lähde: HC Tps

torstai 24. huhtikuuta 2014

Hagman Jokereihin, Aaltonen KHL:ään

Juhamatti Aaltonen Kärpissä 2009. Kuva: Mikko Ruohola [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

Jääkiekkorintamalla on ollut jälleen vilkas päivä siirtojen ja siirtohuhujen suhteen. Muun muassa Jokerit on vahvistanut rosteriaan parilla uudella pelaajalla, minkä lisäksi Juhamatti Aaltonen on siirtymässä odotetusti pois Oulun Kärpistä.

Niklas Hagman ja Daine Todd ovat tehneet Jokerien kanssa sopimukset. Todd saapuu AHL:n Portland Piratesista, Niklas Hagman Ässistä.

Juhamatti Aaltosen uuden osoitteen kerrotaan olevan Dinamo Moskova. Asiasta kertoi ensimmäisenä latvialainen Apollo-sivusto.

Muita poimintoja: Henrik Koivisto siirtyy Kiekko-Vantaasta Lukkoon. Latvian maajoukkueen pitkäaikainen maalivahti Edgars Masalskis siirtyy Dinamo Rigan maalinsuulle.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tappara kotivoittoon, mestaruus katkolla Raksilassa



Liiga. Tampereen Tappara onnistui ratkaisemaan finaalisarjan neljännen pelin jatkoajalla. Tapparan voiton sinetöi Tomas Plihal jatkoajalla. Ottelu päättyi Tapparan 3-2 voittoon.

Ottelussa molemmilla oli omat hetkensä. Kärpät oli selvästi energisempi ensimmäisessä erässä, mutta ei onnistunut tekemään kuin yhden maalin. Toinen erä oli Tapparan hallussa ja Kärpät ei saanut juuri mitään aikaan. Kolmanteen erään lähdettiinkin Tapparan 2-1 johdossa.

Vastaavasti kolmannessa erässä Kärpät hallitsi peliä enemmän ja se saikin aikaan tasoitusmaalin ottelun viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia. Jossiteltavaakin jäi, sillä muun muassa Josh Greenillä oli pari paikkaa tehdä tyhjään maaliin ratkaisu.

Jatkoerän ratkaisi Tomas Pihlman. Maali oli vähintäänkin kyseenalainen, sillä Plihalin maali syntyi, kun Plihal osui Rynnäkseen ja kiekko pomppi ohi Kärppä-vahdin. Maali päätettiin kuitenkin hyväksyä ja näin ollen Tappara siirtyi sarjassa 3-1 johtoon.

Mestaruus on katkolla 23.4 Tapparalle Oulun Raksilassa.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lukon Zapolskille vuoden jatkosopimus

Seuraavaksi Zapolski luistelee jäälle Hakametsässä. Kuva: Santeri Kärki


Ryan Zapolski on tehnyt Rauman lukon kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kyseessä on 27-vuotiaan Zapolskin sopimuksessa ollut optio, jonka ansiosta Lukko sai pidettyä maalivahtinsa joukkueessa. 

Zapolski aloitti kauden koeajalla. Sen jälkeen hän vakiinnutti paikkansa Lukon ykkösmaalivahtina, pelaten runkosarjassa 58 ottelua torjuntaprosentin oltua 92,64 %. Päästettyjä maaleja hän päästi keskimäärin 2,02 ottelua kohden.

Zapolski lienee myös Lukon maalilla keskiviikkona, kun raumalaiset matkustavat Tampereelle välierien ensimmäisessä osaottelussa.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pudotuspeliennakko: Joko on kesäloman aika, Pelicans ja Jyp?

Liigassa on sirryttä playoffien viidensiin ottelupareihin. Kahdessa ottelussa sarja on katkolla kotikentällä tänään, yhdessä tilanne on 2-2 ennen illan kohtaamisia. Nyt eletään siis puolivälierien ratkaisuvaiheita. Alkaako tänään taas parilla joukkueella kesäloma?

Tappara - Pelicans (3-1)

Pelicansin runkosarjaottelu syksyltä 2013. Kuva: Santeri Kärki

Tappara pääsee Hakametsän kotijäälle katkaisemaan ottelusarjaa. Tähän mennessä Pelicans on onnistunut tuloksellisesti pyristelemään Tapparaa vastaan, mutta pelillisesti se on ollut monta askelmaa jäljessä. Tappara on yksinkertaisesti ollut parempi joukkue jokaisella osa-alueella. Maalivahti on ollut piirun verran parempi, hyökkäys on ollut aavistuksen tehokkaampi. Suurimmat erot ovat tosin puolustus- ja keskikenttäpelaamisessa; Tappara on onnistunut estämään Pelicansin pääsyn tehokkaille maalintekopaikoille lähes täysin. Keskikentältä on ollut vaikea päästä Tapparan puolustusalueelle, ja siellä pulustajat ovat yleensä hoitaneet lintuparven täysin aseettomaksi. Vastaavasti Pelicansin keskialueen puolustus on kierretty usein erittäin helposti ja puolustajat ovat tehneet paljon virheitä, joista Tappara rokotti etenkin kolmannessa pelissä. Lisäksi Tapparalla on ollut huomattavasti juonikkaampi ylivoima kuin Pelicanseilla,

Viimeisessä pelissä siis vaaditaan yksinkertaisesti ihmettä. Pelicans tarvitsee pomppumaaleja, toisaalta puolustuksen virheet on laitettava nollaan. Pelicansin ratkaisupelaajien on nostettava päätään, sillä mm. Sopanen ja Niinimäki sekä Redenbach ovat olleet luvattoman vaisuja. Pikkarainen ja Ritamäki ovat olleet joukkueen parhaimmistoa. Tapparalla taas materiaali on onnistunut paljon tasaisemmin ja tärkeillekin pelaajille on tullut onnistumisia.

Tulos: Tappara lähettää lintuparven kesälomalle lukemin 3-1

Saipa - JYP (3-1)

Saipa on ollut kevään sensaatio ja tähänkin otteluun liput myytiin loppuun hetkessä. Koko kaupunki on sekaisin joukkueesta ja mieleen tulee osittain Pelicansin sensaatiokevät 2011, kun joukkue pääsi jopa hopealle. Lappeenrannassa ollaan vähintään yhtä innoissaan omista.

JYP on ollut pelillisesti sillassa ja etenkin tärkeät pelaajat ovat flopanneet. Siinä missä Saipan tärkeät hyökkääjät ovat onnistuneet, ovat Jypin ulkomaalaiset lähinnä tahkoneet miinuksia ja vetäneet kiikaritehoilla ottelusta toiseen. Myös maalivahtipuolella Saipalla on selvä etu, sillä Tarkki on haparoinut huomattavasti enemmän kuin Markkanen. Toki JYPillä on enemmän kokemusta voittamisesta, mutta SaiPa on yksinkertaisesti parempi JOUKKUE tällä hetkellä.

Ottelun mielenkiintoisin pelaaja lienee Jonne Virtanen. Viime pelissä SaiPan pelaaja Flinck takoi Anssi Löfmania rumasti takaapäin taklauksellaan. Virtanen mietti ääneen julkisuudessa, tulisiko esim Koho teloa tahallaan, jotta omat mahdollisuudet paranevat. Tekopyhä yhteisö tietenkin tuomitsi teon, mutta saa nähdä, uskaltaako hän uhkauksensa toteuttaa.

Tulos: Ratkaisua saatetaan hakea jatkoajalta. Ottelusarjan voitto SaiPalle 4-1 tai 4-2.

Lukko - Blues (2-2)

... En lähde edes veikkaamaan tuloksia. Molemmat joukkueet ovat pelanneet tasaisesti ja sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Kuten aiemmin hehkutettu, taistelussa on kyse mestarin ja oppipojan väännöstä. Viime ottelu ratkaisi todelliseen pomppu-tahtomaaliin, joten sama voi tapahtua tänäänkin. Tällä kertaa voitto on kuitenkin erityisen tärkeä molemmille - voitolla asetetaan vastustaja kirjaimellisesti veitsenterälle, kun seuraava tappio tietää jo kotimatkaa. Se varmasti lisää paineita. Tärkeä matsi.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Liigan tulokset 24.3.2014


Liigassa pelattiin jälleen neljän ottelun pudotuspelikierros. Kärpät ja SaiPa karkasivat jo ratkaisevan tuntuiseen 3-0 johtoon ottelusarjoissa, kun taas Tappara ja Blues onnistuivat kääntämään ottelusarjan tilanteeksi 2-1.

Kärpät - HPK 3-2 ja.

Otteluvoitot 3-0

Lukko - Blues 3-5

Otteluvoitot 1-2

SaiPa - JYP 3-2

Otteluvoitot 3-0

Tappara - Pelicans 3-1

Otteluvoitot 2-1


Seuraava kierros KE 26.3

Pudotuspeliennakko: Tärkeä kolmas kierros

Liigassa pelataan tänään pudotuspelien kolmannen kierroksen ottelut. Osa sarjoista on 2-0 tilanteessa ja kolmas voitto voisi sysätä tappiolla olevan joukkueen tukalaan tilanteeseen. 1-1 tilanne ei ole sen parempi, sillä häviämällä saatetaan menettää henkinen yliote vastustajalle.

Kärpät - HPK

Jatkuuko Kärppien voittokulku?
Kärppien ja Bluesin finaalisarja 2006. Kuva: Lumijanuaari, Wikimedia Commons

Edellisissä otteluissa voittoon on riittänyt täpärä yhden maalin marginaali. Molempien joukkueiden maalivahdit ovat olleet loistavassa vireessä, joten pienet erot ovat lopulta ratkaisseet voittajan. Tähän mennessä Kärppien rutiini on kuitenkin ollut parempi ja se on onnistunut käyttämään ne vähäiset maalipaikkansa hyväkseen. HPK on jatkanut samalla hurmoksella millä se lähti runkosarjan lopussa pelaamaan, mutta tällä kertaa kiekko ei ole pomppinut tarpeeksi hyvin. Toki Kärpät on onnistunut myös ohjaamaan HPK:n pelaajat tarpeeksi kauas laadukkaista maalintekopaikoista, toisaalta HPK on sössinyt muutaman läpiajon ja avopaikoistakaan ei ole saatu sisään.
HPK:n hävitessä pelin se joutuu jo kolmen ottelun takamatkalle. Vaikka HPK:lla olisi kuinka hurmostila päällä, on vaikea uskoa joukkueen nousevan sellaisesta sillasta. Niin kovasti rutinoitunut Kärpät on kuitenkin joukkueena. Tänään pitää saada kiekot maaliin, ja kuten Marko Tuulola sanoin MTV3:n haastattelussa; "Laitetaan vaikka molarin kanssa maaliin".

Ennuste: HPK:n taistelu tuottaa tästä pelistä voiton. Tosin se ei tule luultavasti riittämään ottelusarjan voittoon.

Tappara - Pelicans

Löytyykö Tapparan vire?
Tapparan ja TPS:n välinen runkosarjaottelu keväällä 2014. Kuva: Santeri Kärki

Tämä ottelusarja oli ennakkoon selvästi Tapparan heiniä, ja sarjan tuli päättyä varmasti 4-0 tai 4-1. Nyt se yksi arvovaltatappio on jo annettu, eikä Tapparan peli silti näytä kovin vahvalta. Ennakkoon sillä on kuitenkin hurjasti parempi paketti: maalivahti on liigan parhaita ja selkeästi parempi kuin ailahteleva Myllyniemi; puolustus ja hyökkäys on materiaaliltaan huikeasti taitavampi ja toisaalta myös organisoidumpi kuin lahtelaisilla; toisaalta myös valmentaja on nykykiekkoon paremmin istuva kuin lahtelaisten dinosaurus.
Silti tilanne on 1-1. Tästä ei voi toki vielä vetää johtopäätöksiä, sillä kyseessä on ottelusarja ja pidemmän päälle vahvempi paketti yleensä onnistuu raastamaan voiton. Mutta jos Pelicans onnistuu tänään jälleen yllättämään Tapparan, voivat henkiset paineet kasvaa aivan valtavan suuriksi. Tappara on suurin suosikki haastamaan Kärpät mestaruudesta, mutta haastaminen voi olla vaikeaa, jos paikka neljän parhaan joukkoon ei aukea. Täten illan pelillä on iso henkinen vaikutus; voitolla Tappara saa enemmän tilaa hengittää, tappio asettaa sen johtavat pelaajat kovan taakan alle. Tällöin juna tulisi saada käännettyä. Pelicansille voitto taas tietäisi kotiedun ryöstämistä ja kenties jonkinlaista flow-tilaa. Etenkin Ritamäki on ollut yhdessä Pikkaraisen kanssa vahvoja flow'n luojia. Mikäli Myllyniemi kestää ja pomput ovat Pelicansin puolella, toinenkin yllätys voi olla mahdollinen. Myös valmentajien välillä saatetaan nähdä jonkinlaista kipinää, sillä ainakin viime ottelussa tunteet kiehuivat molemmin puolin.

Ennuste: voittaja haetaan jatkoajalta. Tappara onnistuu kuitenkin säilyttämään kotietunsa.

Lukko - Blues

Saako "Mestari" yliotteen?

Tekijä: Sami Viitanen (Lukko lomille, Tepsi mitalipeleihin)
 [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons
Lukon ja Bluesin välinen ottelusarja oli etukäteen ajateltuna tasainen ja sen tuli sisältää vahvaa taistelua kahden työmoraaliltaan erittäin kovan joukkueen välillä. Näistä ennakkoasetelmista ei ole tarvinnut edes poiketa. Ottelut ovat olleet tasaisia ja ainakin taistelutunnelmaltaan erittäin vahvoja. Mestari Risto Dufva ei ole saanut oppipojastaan Jyrki Ahosta vielä yliotetta, sillä otteluvoitot ovat tasan 1-1. Toisaalta kumpikaan ei ole varsinaisesti löytänyt keinoja "murskata" toisen pelitapaa.
Sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Joukkueet ovat olleet tasaväkisiä ja antaneet palaa oikein kunnolla. Pikkuhiljaa odottelen myös tilannetta, jossa valmentajat alkavat käymään enemmän kuumana. Tämän päivän pelissä Rauman kotiyleisön tulisi antaa omilleen kunnon kannustus, jotta ne pienet marginaalit kääntyisivät lopulta Lukon puolelle. Lauri Tukonen voisi olla se mies joka vie Lukolle tänään tärkeän voiton, toisaalta "pappa" Nummelin saattaa myös olla ratkaisevassa roolissa suuntaan tai toiseen.

Ennuste: tällä kertaa kotietu kantaa voittoon asti. Sarja tosin tasoittunee vielä ja tässä otteluparissa on todennäköisesti nähtävissä Game Seven.

SaiPa - JYP

Katkeaako selkäranka?
Tekijä: Don Wright from Turku, Finland (Face-off  Uploaded by A333) [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

JYP on joukkue, joka on tottunut voittamaan. Viime vuosina se on ollut runkosarjan ja pudotuspelien kestomenestyjä ja samaa odotettiin myös tältä vuodelta. Vastaavasti SaiPa on ollut klassisesti liigan heittopussi, joka on ajoittain väläytellyt mutta lopulta romahtanut pois kaikista voittajakaavailuista. SaiPa on tällä kaudella yllättänyt kaikki jatkuvilla hyvillä otteillaan, eikä romahdustakaan ole tullut edes hyvien vaiheiden tai loukkaantumisten jälkeen. Joukkueella on selvä pelitapa ja sitoutuneet pelaajat. Se kantaa nykyisessä Liigassa yllättävän pitkälle.

Tämä(kin) sarja on ollut paljon hyvien maalivahtien näytöstä. Etenkin Jussi Markkanen on ollut vakuuttava, tosin ei Tarkkikaan ole kalvennut täysin vertailussa. SaiPalla ulkomaalaispelaajat ovat nostaneet päätään ja olleet parempia pudotuspeleissä kuin itse runkosarjassa. Jypin vahvistuksilta kaivataan samanlaista tasonnostoa tänään, sillä heidän pitäisi olla selvästi parhaita pelaajia. Nyt he ovat vain parhaiden joukossa. Ottelun voitto lienee Jypille tärkeä, sillä 3-0 tilanne vakaasti puuskuttavaa idän pikajunaa vastaan voi olla jo liian vaikea käännettäväksi. 2-1 tilanne antaisi pienen tilan hengittää.

Ennuste: SaiPa jatkaa voittojen tiellä. Tosin JYP ottaa sarjassa vähintään yhden voiton.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kiitos ja näkemiin, Jarkko Ruutu

Jarkko Ruutu Jokerien paidassa. Kuva: JimmyK (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], via Wikimedia Commons
Tänään muun muassa Iltasanomat on uutisoinut useista Jokereiden tekemistä siirtouutisista. Jarkko Ruudun ura Jokereissa on tullut näiden tietojen mukaan päätökseen. Samalla loppuu luultavasti myös ura huippujääkiekon parissa.

Ruutu on aina ollut kiistanalainen pelaaja. Ärsyttävä luonne, joka jauhaa jatkuvasti vastustajille ja tunkee ihon alle. Välillä hän antaa kovia taklauksia ja toisaalta tekee jotain pientä, huomaamatonta kiusaa, joka sai vastustajat raivon partaalle. Moni pelaaja vihasi häntä vastaan pelaamista. Joskus tuli myös ylilyöntejä, toisinaan taas Ruutu saattoi filmata ja jäädä jään pintaan tekemään "futismaista kuolemaa".

Jarkko Ruutu on silti saanut paljon urallaan aikaiseksi.

Pelilliset ansiot ovat hänen kohdallaan monesti jääneet unohtamatta. Pelaaja ei voi olla aivan täysin taidoton tai tehoton, jos hän on pelannut NHL:ssä peräti 652 peliä. Kovin moni muu suomalainen ei ole tähän pystynyt. Lisäksi Ruudulta löytyy takaata olympialaisista mitaleita, mm-kisojen mitaleita, olympiamitali, World Cup hopea.. Saavutukset ovat erittäin suuret ja ne tulisi ottaa myös huomioon. Ruutu on kuitenkin ollut tärkeä pelaaja omalle joukkueelleen.

Niin. Ruutu on ollut tärkeä.

Viimeiset kaudet Ruutu on valitettavasti jäänyt hieman pelin kehityksestä jälkeen. Nykysäännöt eivät suosi sikamaista rouhijaa, toisaalta myös ikä on väistämättä näkynyt otteissa. Kun pelaaja on 39 vuotta eikä hänen taitotasonsa ole kuitenkaan ollut tasoa Peltonen/Selänne milloinkaan, näkyy se väistämättä otteissa. Jokereissakin tuli vilttikomennuksia vähän väliä, joten KHL:stä poisjääminen ei sinänsä yllättänyt. 

Seuraavalla kaudella olisi jopa odotettavaa, ettei Ruutu enää pelaa Suomessa huipulla. Toki joku joukkue saattaa ottaa hänet markkina-arvon takia (HIFK tulee mieleen, ehkä joku Blues tai Lukko). Pelillisesti Ruudusta ei ole kuitenkaan enää arvoa.

Kiitos Jarkko hienosta huippu-urasta. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten kävi Sami Kapaselle ja Ville Peltoselle. Näin käy myös Teemu Selänteelle. Joka tapauksessa, Ruutu kuuluu suomalaisten kiekkosuuruuksien joukkoon yhtenä aliarvostetuimpana pelaajana.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Siirtomarkkinoilla kohisee - KalPa värväsi kovan maalivahdin

Kilpeläinen jokerien paidassa. Tekijä: Jorma321 (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons


Kuopion KalPa on tehnyt sopimuksia useiden kovien liiganimien kanssa. Vahvistukset ovat osa joukkueen jälleenrakennusta, joka aloitettiin penkin alle menneen kauden jälkeen.

Sopimuksen KalPan kanssa ovat tehneet kokenut maalivahti Eero Kilpeläinen, sekä hyökkääjät Sami Mutanen, Janne Keränen ja Jaakko Rissanen.

Kilpeläinen on voittanut liigassa urallaan yhden pronssimitalin Liigassa Ässien riveissä. Mutanen taas siirtyy Kalpaan Ässistä takanaan reilut 200 liigapeliä ja niissä tehdyt 55 tehopistettä. Keränen siirtyy KalPaan Lukosta ja Rissanen Saipasta.

Lähde: Eliteprospects.com

perjantai 28. helmikuuta 2014

Sport nousee Liigaan!

Jukurit eivät pelaa ensi kaudella Mestistä.

Ensi kaudella suomalaisen jääkiekkoilun pääsarja Liiga saa pitkästä aikaa uutta väriä, kun Vaasan Sport nostetaan Jokereiden jättämälle paikalle. Samalla varmistui myös, että Mestiksen voittaja voi hakea liigapaikkaa kaudelle 2015-2016.

Päätöksessään Liiga kertoi Sportin olleen joukkue, joka täytti parhaiten liigapaikalle asetetut urheilulliset ja taloudelliset vaatimukset. Lisäksi Sportilla on myös hyvä toimintasuunnitelma sekä taloudellinen tuki taustalla.

Sportin leirissä uutisesta oltiin helpottuneita. Joukkueen suunniteltu pelaajabudjetti ensi kaudelle on 1,8 miljoonaa euroa. Valmennusvastuun ottaa Tomek Valtonen ja suurin osa joukkueesta pyritään lyömään lukkoon jo kevään aikana.