Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennakko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennakko. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2015

Veikkausliigan kierrosennakko: tippuuko Jaro liigasta?

Arkistokuva, Wikimedia Commons

Veikkausliigassa pelataan tänään kolmen ottelun kierros, ja jokaisessa pelissä on panosta ainakin yhdelle joukkueelle. FC Inter ja FC Lahti yrittävät vielä pitää mitalitoiveitaan elossa, samalla kun VPS ja FF Jaro pyrkivät saamaan arvokkaita pisteitä säilymisen kannalta.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kärpät otti kolmannen kiinnityksen mestaruuteen

Tappara tarvitsee kolme voittoa putkeen. Kuva: Santeri Kärki

Oulun Kärpät on ottanut kolmannen kiinnityksensä Liigan himoittuun mestaruuteen. Kärpät kukisti neljännessä finaalissa Tapparan jatkoerässä lukemin 3-2. 

Kärppien ja Tapparan neljäskin ottelu oli yhtä tasainen yhden maalin peli kuin aiemmat ottelut. Kärpät siirtyi ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon Julius Junttilan maalilla. Kärpät oli kenties hieman niskanpäällä pelitapahtumissa, mutta vaarallisille paikoille ei juurikaan päästy.

Toisessa erässä mentiin paikoitellen päädystä päätyyn erittäin vauhdikkaasti, ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Pekka Jormakka tasoitti heti erän alussa pelin 1-1:een. Vain reilu minuutti tästä, ja Josh Green vei Tapparan ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Esa Pirnes tasoitti kuitenkin toisessa erässä.

Kolmas erä oli muutamista hyvistä paikoista huolimatta maaliton. Tuomarit eivät halunneet ottaa roolia pelissä, eikä kolmannessa erässä nähty yhtään jäähyä.

Jatkoerässä molemmat maalivahdit olivat hyviä, ja peli oli vauhdikasta ja jännittävää. Tappara oli erän puolivälissä pahassa sillassa omassa päädyssään, ja Teemu Aalto hankki Tapparalle jäähyn laittamalla kiekon laitojen yli.

Kärpät pyöritti hyvin ylivoimaansa, muttei onnistunut sen aikana maalinteossa. Ylivoiman jälkeen Tappara ei päässyt vaihtamaan, ja Lasse Kukkosen viivaveto meni useamman pompun kautta Julius Junttilan jalasta yläilmoihin, hukkui täysin pelaajilta ja putosi lopulta hölmistyneen Juha Metsolan selän kautta Tapparan verkkoon.

Näin ollen ottelusarja on katkolla keskiviikkona Oulussa. Tässä pelissä Kärppien ei tarvitse muuttaa mitään, sillä joukkue on ollut erittäin terävä. Tapparan taas täytyy alkaa tehdä niin sanottuja "räkämaaleja", sillä se ei tällä hetkellä lauo riittävästi ja tunaroi useat ylivoimahyökkäyksensä hakemalla epätoivoista syöttöä pakin/pakkien läpi.

Torjunnat: Juha Metsola TAP 7+14+5+10=36
                  Tomi Karhunen KÄR 9+16+11+2=38

perjantai 20. maaliskuuta 2015

SM-liigan pudotuspelit alkavat - lue kaikkien otteluiden ennakot

Liigan peli keväältä 2014. Kuva: Santeri Kärki

Jokakeväinen kevään merkki on Liigan pudotuspelien alkaminen, eikä tämäkään vuosi tuo poikkeusta siihen. Säälipleijjarit on saatu pelattua ja tosipelit voivat viimein alkaa.

Pelien katsominen on mahdollista joko Ruutu.fi-palvelun kautta tai täältä.

Kärpät - Saipa

Kärpät voitti runkosarjan melko suvereenisti, ja joukkueen peli oli kasassa lähes koko kauden ajan. Keväällä meno on ollut vakuuttavaa, eivätkä muut joukkueet ole juurikaan pystyneet missään vaiheessa uhkaamaan Kärppien runkosarjavoittoa. SaiPa selvitti tiensä puolivälieriin suoraan kahdessa ottelussa säälipleijjareiden kautta. Saipalla on hyvä pelituntuma, kun taas Kärpät ovat olleet jonkin aikaa pelaamatta. Tämä saattaa olla jopa etu ensimmäisissä peleissä, tosin levänneet Kärppä-pelaajat lienevät vaarallisia ja jopa entistä paremmalla pelipäällä.

Kärpillä on huomattavasti laajempi ja tasokkaampi rosteri kuin Saipalla. Kärpillä ei vaikuttaisi juuri olevan heikkouksia. Saipa pelaa hyvin joukkueena yhteen, mutta toisinaan peli on päässyt hajoamaan pahastikin. Nyt siihen ei ole varaa tässä sarjassa, sillä yhtään peliä ei voi hävitä turhautumisen, heikon keskittymisen tai turhien virheiden takia. Saipan mahdollisuudet lepäävät hyvässä puolustus- ja maalivahtipelissä. Jos ne eivät onnistu, Kärpät jyrää jatkoon rumilla lukemilla.

Ennuste: Kärpät jatkoon voitoin 4-1. Pari tiukempaa peliä, tosin Kärpät saattaa jossain pelissä voittaa suvereenisti.

Tappara - Hifk

Tapparan ja Hifkin runkosarjat olivat oikeastaan peilikuvia toisilleen. Molempien peli ailahteli vuoristoratamaisesti kauden aikana. Tapparan synkimmät hetket osuivat ajalle ennen joulua, jolloin valmentaja Tapolan potkut olivat enemmän kuin lähellä. Keväällä joukkue on ollut hurjassa vireessä, ja tällä hetkellä tilanne näyttää samalta kuin viime vuonna - Tappara olisi menossa finaaliin. Hifkin parhaat jaksot osuivat syksylle, kevät taas oli melkoista tarpomista ja taistelua. Peli oli ajoittain melko sekaisin. Säälipleijjareissa tosin tuli kaksi voittoa putkeen, joten suunta saattaa olla ylöspäin.

Tapparalla on pelillisesti tällä hetkellä selvästi parempi joukkue. Hyökkäysvoimaa löytyy paljon, puolustus- ja viisikkopeli toimii ja Metsola on jälleen hyvässä vireessä. Pelaajilla on myös paljon kokemusta playoff-peleistä. Hifkin rosterissa on muutama tasokas hyökkääjä, mutta neljän ketjun edestä huippuosaamista ei ole Tapparan tavoin laittaa. Maalivahtipeli menee selvästi tässä sarjassa Tapparalle, sillä vaikka Metsola sulaisi, kakkosvaihtoehdotkin ovat kohtalaisia. Hifkillä on kokemattomat maalivahdit, jotka eivät vielä pysty viemään joukkuettaan kohti sitä kirkkainta.

Ennuste: Tappara voittaa sarjan, kenties 4-1 tai 4-2. Hifkin peli kaatuu siihen, että Tapparalla on vain selvästi laadukkaampi joukkue. Ensi vuonna HIFK lienee valmiimpi etenemään pidemmälle.


Muut ennakot myöhemmin!
Jyp - Blues

Tämä ennakko on kirjoitettu hieman myöhemmin kuin kaksi ensimmäistä, mutta ennakko lienee silti pätevä. Ottelusarja on etukäteen kuviteltu kenties tasaisimmaksi, eikä se ole ainakaan vielä pettänyt. Myös tunnelmaa on riittänyt vaikka muille jakaa, ja ottelupari vaikuttaisi olevan kenties kiihkein puolivälieräpareista. Vastakkain ovat kaksi työteliästä joukkuetta, joilla molemmilla on ollut kauden aikaan hyvä maalivahtipeli sekä tiivis viisikkopelaaminen. Maalivahtipuolella pisteet menevät tasan, tosin Bluesilla on pienehkö etu, sillä vaikka ykkösmaalivahti pettäisi, joukkueella on kaksi hyvää maalivahtia asettaa maalille. Jypillä on pieni altavastaajan asema tässä, sillä Rajaniemi ei ole samalla tasolla kuin Tarkki.

Jyp voittanee pienesti taitopuolen, tosin Bluesin yksilöt ovat loistaneet etenkin runkosarjan lopussa. Perrin ja Hirschovits taistelivat kovasti runkosarjan pistepörssissä, ja näiltä herroilta odotetaan onnistumisia myös pudotuspeleissä. Valmentajien taistelussa tilanne menee myös tasan, joten sarjassa odotettavissa olisi vähintään viisi peliä.

Ennuste: Jyp mennee jatkoon 4-2. Taustalla oletus siitä, että Jyp vie kaksi ensimmäistä ottelua, ja siitä on vaikea nousta. Tosin Blues on ennenkin ollut kovissa paikoissa, joten mahdottomuus heidänkään voitto ei ole.

Lukko - Kalpa

Oikeastaan kolmas ottelupari, jossa ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Lukko tilkitsti runkosarjan loppupeleissä puolustuspäänsä äärimmäiseen iskuun, samalla kun hyökkäyksessäkin parhaimmat pelaajat onnistuivat nostamaan tasoaan. Jos Kärpät ja Tappara eivät olisi näin kovia, Lukko saattaisi olla jopa suosikki mestariksi. Nyt se on vahva haastaja näiden takana.

Kalpallakaan eivät pelit aivan huonosti sujuneet tällä kaudella. Pekka Virran valmentama joukkue on jälleen onnistunut suoriutumaan taitojensa ylärajoilla, käyttäen etenkin hitaita lähtöjä tehokkaasti vastustajan momentumin tappamiseen. Lukko lienee aavistuksen edellä jokaisella osa-alueella, joten Kalpan pitäisi onnistua turhauttamaan Lukko joukkueena. Siihen taas pitäisi saada joku Ville Niemisen kaltainen hämmentäjä, joka Kalpalta toistaiseksi on jäänyt näkymättä. Lukossa pelaava Ville Nieminen saattaa omalla hämmentämisellään pelastaa Lukon, mikäli Kalpa jossain pelissä onnistuu voiton kääntämään.

Ennuste: Lukko on valovuoden edellä, joten sarja päättyy lukemin 4-1. 

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Mm-kisojen joukkueiden esittely

Tähän artikkeliin päivitetään eri joukkueiden esittelyt ja arvioidut heikkoudet/vahvuudet. Lista täydentyy sitä mukaan kuin arvioita ehditään tehdä.


Suomi

Erkan pelillä pitkälle?

 Leo Komarov vuoden 2012 MM-kisoissa. Tekijä: Alexey Chernyadyev (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons

Kokoonpano

Päävalmentaja: Erkka Westerlund

Maalivahdit:
Pekka Rinne, Nashville Predators (NHL)
Mikko Koskinen, Sibir Novosibirsk (KHL)
Juuse Saros, HPK (Liiga)

Puolustajat:
Juuso Hietanen, Torpedo Nizhny Novgorod (KHL)
Jere Karalahti, Jokerit (Liiga)
Tommi Kivistö, Ilves (Liiga)
Oskari Korpikari, Pelicans (Liiga)
Ville Lajunen, Färjestad
Jyri Marttinen, Ässät (Liiga)
Tuukka Mäntylä, Metallurg Novokuznetsk (KHL)
Atte Ohtamaa, Kärpät (Liiga)

Hyökkääjät:
Olli Jokinen, Winnipeg Jets (NHL)
Veli-Matti Savinainen, Jugra Khanty-Mansijsk (KHL)
Petteri Wirtanen, Donbass Donetsk (KHL)
Jarkko Immonen, Torpedo Nizhny Novgorod (KHL)
Leo Komarov, Dynamo Moscow (KHL)
Petri Kontiola, Traktor Cheljabinsk (KHL)
Jori Lehterä, Sibir Novosibirsk (KHL)
Jere Sallinen, Örebro (SHL)
Tommi Huhtala, Blues (Liiga)
Pekka Jormakka, Tappara (Liiga)
Olli Palola, Tappara (Liiga)
Iiro Pakarinen, HIFK (Liiga)
Tomi Sallinen, Blues (Liiga)

Suomen joukkue koostuu pääosin kotimaan pelaajista ja KHL:n kovista nimistä. Mukaan on saatu myös pari täsmävahvistusta NHL:stä, eli Pekka Rinne ja Olli Jokinen. Joukkueena Suomi tullee nojautumana jälleen jonkinlaiseen tiiviiseen viisikkopuolustamiseen, sillä taitotaso jää jälleen kerran jälkeen mm. Kanadan ja Venäjän vastaavista. Lisäksi Ruotsi on varmasti taitavammalla joukkueella liikenteessä. Tosin ei Suomea voida täysin lytätä, sillä joukkueessa pelaa paljon pelaajia, jotka olivat mukana voittamassa tänä vuonna EHT-turnauksia.
Maalivahtipeli lienee Suomella toisaalta turvattua, toisaalta pieni kysymysmerkki. Pekka Rinne on lähtökohtaisesti ykkösmaalivahti NHL-statuksen perusteella. Pekka onkin parhaana päivänään todellakin maailman parhaita maalivahteja, mutta taustalla on pitkään kestänyt loukkaantuminen, joka taatusti vaikuttaa jollain tasolla pelituntumaan. Se näkyi muun muassa NHL:ssä, kun Rinne jouduttiin vaihtamaan muutaman kerran pois loppukaudesta, kun omissa soi liian usein. Harjoituspeleissä oli erittäin varma, mutta miten käy, jos pelataan esimerkiksi Kanadaa vastaan? Onneksi Mikko Koskinen oli erittäin vakuuttava harjoituspeleissä myös, joten taustalla on hyvää tukea, vaikka Pekka loukkaantuisikin.
Puolustuspää lienee leijonien isoin kysymysmerkki ennen kisoja. Suomelta löytyy kyllä 4-5 hyvää puolustajaa jotka pärjäävät ainakin mm-tasolla, mutta muut ovat kysymysmerkkejä. Esimerkiksi Jyri Marttista ja Ville Lajusta vietiin välillä EHT-turnauksessa aivan kebab-kioskille. Pystyvätkö nämä pojat nostamaan tasoaan ja pysymään vastustajien perässä? Jos ei, niin pitää toivoa, että Vatanen/Ristolainen pääsisivät pelaamaan kisoihin. Ylivoimaan Suomella on sentään heittää hyvin peliä näkevät ja tekevät pakit, eli sen suhteen ei ole huolta.
Leijonien terävin kärki hyökkääjien osalta ehti hieman kaventua ennen kisoja. Muun muassa EHT-turnauksessa vakuuttanut Michael Keränen jätettiin pois, toisaalta Juha-Matti Aaltonen ja moni KHL-pelaaja joutui kieltäytymään vammoihinsa vedoten. Ykkösketju tehtäneen Olli Jokisen varaan. Ainakin olympialaisissa Olli tuntui hypetyksestä huolimatta olevan aina yhden potkun jäljessä, ja tämä näkyy hänen +/- saldossaan sekä tehoissa ainakin NHL:ssä. Mm-tasolla kaikki voi olla toisin. Ketjujen luominen on varmasti Erkalle haastavaa, sillä Kontiola-Aaltonen -kaksikosta piti tulla yksi tutkapari (luultavasti kakkoskenttään). Luultavasti joku joukkueen senttereistä pääsee Kontiolan tutkapariksi, eikä ihan mahdottomuus ole, että se olisi Jori Lehterä. Lehterä oli tosin melko kohmeessa Ruotsi-pelissä, joten tätyy toivoa, että hän lämpenee mm-kisoihin ja saisi onnistumisia. Suomen rouhijaosasto on näissäkin kisoissa kiitettävällä tasolla.
Leijonilla on varmasti mahdollisuus päästä pitkälle. Top-4 sijoitus ei olisi lainkaan haihattelua.

Kanada

Miten joukkue selviää ilman supertähtiään?

Crosby ei ole kannattelamassa maajoukkuettaan. Tekijä: http://www.VancityAllie.com [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons
Päävalmentaja: Dave Tippett
Maalivahdit:
Ben Scrivens, Edmonton Oilers (NHL)
James Reimer, Toronto Maple Leafs (NHL)
Justin Peters, Carolina Hurricanes (NHL)

Puolustajat:
Braydon Coburn, Philadelphia Flyers (NHL)
Ryan Ellis, Nashville Predators (NHL)
Jason Garrison, Vancouver Canucks (NHL)
Kevin Bieksa, Vancouver Canucks (NHL)
Morgan Rielly, Toronto Maple Leafs (NHL)
Erik Gudbranson, Florida Panthers (NHL)
Tyler Myers, Buffalo Sabres (NHL)

Hyökkääjät:
Kyle Turris, Ottawa Senators (NHL)
Jonathan Huberdeau, Florida Panthers (NHL)
Alex Burrows, Vancouver Canucks (NHL)
Cody Hodgson, Buffalo Sabres (NHL)
Troy Brouwer, Washington Capitals (NHL)
Sean Monahan, Calgary Flames (NHL)
Jason Chimera, Washington Capitals (NHL)
Joel Ward, Washington Capitals (NHL)
Nazem Kadri, Toronto Maple Leafs (NHL)
Mark Scheifele, Winnipeg Jets (NHL)
Brayden Schenn, Philadelphia Flyers (NHL)
Matt Read, Philadelphia Flyers (NHL)
Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche (NHL)
Kanadan kokoonpano saattaa elää vielä, tässä tilanne 7.5.2014

Kanadalla on mukanaan ehkä heikoin joukkue muutamaan vuoteen mm-tasolle. Taustalla on osittain olympialaisten aiheuttama väsymys, toisaalta osa supertähdistä on pysynyt joukkueensa kanssa karkeloissa mukana poikkeuksellisen pitkään. Heikkous on kuitenkin suhteellista, sillä tämäkin joukkue on valmis taistelemaan paikasta top-3:een. Paljon riippuu siitä, miten valmentaja Dave Tippet saa roolitettua joukkueensa.
Yksi ongelmakohta saattaa olla maalivahtipeli. Toki joukkueella on kolme hyvää nhl-maalivahtia mukana, mutta silti yksikään heistä ei ole varsinainen supervahti, joka voisi kannatella joukkuettaan illasta toiseen (kuten meillä Leijonilla, njäh njäh). James Reimer lienee pelaava maalivahti, mutta yksi virhe voi tiputtaa penkille loppukisojen ajaksi. Toisaalta Scrivens on ollut yhtä hyvä tällä kaudella. Vai yllättääkö Peters? Vain Tippett tietää.
Puolustus on Kanadalla kenties kisojen kovin. Mukana on monta isoja minuutteja tahkoavaa järkälettä, joista kenties tärkein on Kevin Bieksa. Tosin myös muut pakit ovat tasokkaita ja joukkueesta onkin vaikeaa nostaa esiin heikkoa lenkkiä tältä osastolta. Esimerkiksi Suomen puolustusosasto kalpenee selvästi tähän verrattuna. Hyökkäys on Kanadalla kärsinyt osaltaan olympiavuodesta, mutta varmasti sellaiset nimet kuin Nazem Kadri, Brayden Schenn ja nuori nälkäinen Nathan MacKinnon pystyvät tekemään rumaa jälkeä. Kanada tarvitsee hyvän alun kisoille ja jos se sen saa, voi se edetä pitkälle. Toki liian helppo tie puolivälieriin voi tarkoittaa sitä, että pelit päättyvät ensimmäisessä jatkopelissä.

Vahva kandidaatti top-4:ään. Tosin riskinä on pannukakku ja lasku sijoille 5-7. Vaatii tosin vaikeaa puolivälierävastustusta.


Ruotsi

Tuleeko toinen peräkkäinen?


Ruotsissa ainakin uskotaan kultaan. Kuvassa valmentaja Pär Mårts. Tekijä: Egon Eagle (Oma teos) [Public domain], lähde: Wikimedia Commons


Maalivahdit:
Joacim Eriksson, Vancouver Canucks (NHL)
Anders Nilsson, New York Islanders (NHL)
Linus Ullmark, MODO Hockey (SHL)

Puolustajat:
Erik Gustafsson, Philadelphia Flyers (NHL)
Mattias Ekholm, Nashville Predators (NHL)
Tim Erixon, Springfield Falcons (AHL)
Niclas Andersén, Severstal Cherepovets (KHL)
Johan Fransson, Luleå (SHL)
Magnus Nygren, Färjestads (SHL)
Daniel Rahimi, Linköping (SHL)
Jonas Ahnelöv, Frölunda (SHL)

Hyökkääjät:
Mikael Backlund, Calgary Flames (NHL)
Gustav Nyqvist, Detroit Red Wings (NHL)
Calle Järnkrok, Milwaukee Admirals (AHL)
Simon Hjalmarsson, Linköpings (SHL)
Joakim Lindström, Skellefteå (SHL)
Mattias Sjögren, Linköpings (SHL)
Dennis Rasmussen, Växjö Lakers (SHL)
Joel Lundqvist, Frölunda (SHL)
Jimmie Ericsson, Skellefteå (SHL)
Dick Axelsson, Frölunda (SHL)
Oscar Möller, Skellefteå (SHL)
Andreas Thuresson, Brynäs (SHL)
Linus Klassen, Luleå (SHL)
Nicklas Danielsson, Rapperswil (NLA)
Ruotsi lähtee tämän vuoden kisoihin puolustavana maailmanmestarina, kun se onnistui viime vuonna kaatamaan kotikisoissaan finaalissa Sveitsin. Samalla se mursi joitakin vuosikymmeniä kestäneen "kotikisojen kirouksen". Tänä vuonna kotijoukkueen voittoa tuskin povaa kukaan, joten Ruotsilla lienee tilaisuus ottaa toinen mestaruus putkeen. Myös sen kokoonpano on kärsinyt hieman olympiavuodesta, sillä mukana on "vain" 7 NHL-peluria.
Maalivahtipuoli lienee etukäteen Ruotsilla pieni arvoitus. Joukkue varmasti kaipaisi Henrik Lundqvistia pudotuspeleistä (niin kuin joka vuonna), mutta näilläkin maalivahdeilla menestys on mahdollista. Ericsson pelasi suurimman osan kaudestaan AHL:ssä, torjuntaprosentin ollessa melko vaatimaton 90,9 %. Nilsson sentään pelasi 19 peliä ylhäällä, prosentit olivat kuitenkin alle 90:n. Ullmark pelasi SHL:ssä nuorelle maalivahdille vakuuttavalla prosentilla 93,1. Hän lienee kuitenkin kolmosvahti, ainakin alussa. Koko kolmikko on nuoria, sillä NHL-vahvistukset ovat syntyneet -90 ja Ullmark -93. Hermopaine saattaa käydä heille liian kovaksi, etenkin myöhemmissä peleissä, joten maalivahtipeli pysyy kysymysmerkkinä.
Ruotsin puolustus muistuttaa osittain Suomen puolustusta. Ruotsilla on pari NHL-statuksen omaavaa pakkia heittää takalinjoille, mutta varsinaisia tähtiä seassa ei ole. Neljä pelaajista tulee omasta SHL:stä, yksi KHL:stä ja yksi AHL:sta. Puolustus ei ole Kanadan veroinen, mutta pystyy varmasti kilpailemaan esimerkiksi Suomen ja Tsekin kanssa. Jonkun täytyy tosin ottaa vastuuta johtavana pakkina. Erik Karlssonia tulee ikävä, mutta ei voi minkään.
Alapään materiaalin ollessa kapeahko, Ruotsilla on heittää askiin yksi kisojen parhaista hyökkäyksistä. Hyökkäys onkin siis paras puolustus. Backlund ja Nyqvist ovat kelpo vahvistuksia änäristä, heidän lisäkseen kokoonpanossa on mm. Jimmie Ericsson, Joel Lundqvist ja Mattias Sjögren, joilta voidaan odottaa ihmeitä. Myös Linus Klassen oli tehokas, sillä hän saalisti peräti 57 pistettä 54 SHL-pelissä. Häneltä voidaan odottaa näissä kisoissa maaleja, sillä mikäli hyökkääjiltä ei tehoja irtoa, tulee Ruotsin kisoista pitkästä aikaa ihanan lätisevä pannukakku.
Jos maalivahdit eivät sula, Ruotsi mennee taas tuurilla hyville sijoille. Jos ei, Ruotsia odottanee sijat 5-8.

Tshekki:


Valmentaja: Vladimir Ruzicka

Maalivahdit:

Jakub Kovar, Avtomobilist Yekaterinburg (KHL)
Alexander Salak, SKA St. Petersburg (KHL)
Pavel Francouz, HC Litvinov (Extraliga)

Puolustajat:


Jakub Kindl, Detroit Red Wings (NHL)
Michal Jordan, Charlotte Checkers (AHL)
Ondrej Nemec, Lev Praha (KHL)
Martin Sevc, Lev Praha (KHL)
Jan Kolar, Donbass Donetsk (KHL)
Petr Zámorský, HC Zlin (Extraliga)
Ondrej Vitasek, Bili Tygri Liberec (Extraliga)
Lukas Kovar, HC Vitkovice (Extraliga)

Hyökkääjät:

Jaromir Jagr, New Jersey Devils (NHL)
Jiri Hudler, Calgary Flames (NHL)
Vladimir Sobotka, St. Louis Blues (NHL)
Tomas Hertl, San Jose Sharks (NHL)
Roman Cervenka, SKA St. Petersburg (KHL)
Jan Kovar, Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Jakub Klepis, Lev Praha (KHL)
Jiri Novotny, Lev Praha (KHL)
Jiri Sekac, Lev Praha (KHL)
Jakub Petruzalek, Ak Bars Kazan (KHL)
Tomas Rolinek, HC Sparta Praha (Extraliga)
Martin Zatovic, HC Karlovy Vary (Extraliga)

Päävalmentaja: Vladimir Ruzicka

Venäjä:

valmentaja: Oleg Znarok
Maalivahdit:

Sergei Bobrovsky, Columbus Blues Jackets (NHL)
Anton Khudobin, Carolina Hurricanes (NHL)
Andrei Vasilevsky, Salavat Yulaev Ufa (KHL)

Puolustajat:

Dmitri Orlov, Washington Capitals (NHL)
Nikita Zaitsev, CSKA Moscow (KHL)
Aleksander Kutuzov, Sibir Novosibirsk (KHL)
Anton Belov, SKA St. Petersburg (KHL)
Denis Denisov, CSKA Moscow (KHL)
Andrei Zubarev, Salavat Yulaev Ufa (KHL)
Yevgeni Medvedev, Ak Bars Kazan (KHL)
Maxim Chudinov, SKA St. Petersburg (KHL)
Yegor Yakovlev, Lokomotiv Yaroslavl (KHL)

Hyökkääjät:

Atrem Anisimov, Columbus Blues Jackets (NHL)
Yevgeni Kuznetsov, Washington Capitals (NHL)
Nikolai Kulemin, Toronto Maple Leafs (NHL)
Andrei Loktionov, Carolina Hurricanes (NHL)
Alexander Ovechkin, Washington Capitals (NHL)
Viktor Tikhonov, SKA St. Petersburg (KHL)
Sergei Kalinin, Avangard Omsk (KHL)
Alexander Burmistrov, Ak Bars Kazan (KHL)
Yevgeni Dadonov, Donbass Donetsk (KHL)
Ilya Zubov, Admiral Vladivostok (KHL)
Sergei Plotnikov, Lokomotiv Yaroslavl (KHL)
Vadim Shipachyov, SKA St. Petersburg (KHL)
Sergei Shirokov, Avangard Omsk (KHL)
Danis Zaripov, Metallurg Magnitogorsk (KHL)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pudotuspeliennakko: Tärkeä kolmas kierros

Liigassa pelataan tänään pudotuspelien kolmannen kierroksen ottelut. Osa sarjoista on 2-0 tilanteessa ja kolmas voitto voisi sysätä tappiolla olevan joukkueen tukalaan tilanteeseen. 1-1 tilanne ei ole sen parempi, sillä häviämällä saatetaan menettää henkinen yliote vastustajalle.

Kärpät - HPK

Jatkuuko Kärppien voittokulku?
Kärppien ja Bluesin finaalisarja 2006. Kuva: Lumijanuaari, Wikimedia Commons

Edellisissä otteluissa voittoon on riittänyt täpärä yhden maalin marginaali. Molempien joukkueiden maalivahdit ovat olleet loistavassa vireessä, joten pienet erot ovat lopulta ratkaisseet voittajan. Tähän mennessä Kärppien rutiini on kuitenkin ollut parempi ja se on onnistunut käyttämään ne vähäiset maalipaikkansa hyväkseen. HPK on jatkanut samalla hurmoksella millä se lähti runkosarjan lopussa pelaamaan, mutta tällä kertaa kiekko ei ole pomppinut tarpeeksi hyvin. Toki Kärpät on onnistunut myös ohjaamaan HPK:n pelaajat tarpeeksi kauas laadukkaista maalintekopaikoista, toisaalta HPK on sössinyt muutaman läpiajon ja avopaikoistakaan ei ole saatu sisään.
HPK:n hävitessä pelin se joutuu jo kolmen ottelun takamatkalle. Vaikka HPK:lla olisi kuinka hurmostila päällä, on vaikea uskoa joukkueen nousevan sellaisesta sillasta. Niin kovasti rutinoitunut Kärpät on kuitenkin joukkueena. Tänään pitää saada kiekot maaliin, ja kuten Marko Tuulola sanoin MTV3:n haastattelussa; "Laitetaan vaikka molarin kanssa maaliin".

Ennuste: HPK:n taistelu tuottaa tästä pelistä voiton. Tosin se ei tule luultavasti riittämään ottelusarjan voittoon.

Tappara - Pelicans

Löytyykö Tapparan vire?
Tapparan ja TPS:n välinen runkosarjaottelu keväällä 2014. Kuva: Santeri Kärki

Tämä ottelusarja oli ennakkoon selvästi Tapparan heiniä, ja sarjan tuli päättyä varmasti 4-0 tai 4-1. Nyt se yksi arvovaltatappio on jo annettu, eikä Tapparan peli silti näytä kovin vahvalta. Ennakkoon sillä on kuitenkin hurjasti parempi paketti: maalivahti on liigan parhaita ja selkeästi parempi kuin ailahteleva Myllyniemi; puolustus ja hyökkäys on materiaaliltaan huikeasti taitavampi ja toisaalta myös organisoidumpi kuin lahtelaisilla; toisaalta myös valmentaja on nykykiekkoon paremmin istuva kuin lahtelaisten dinosaurus.
Silti tilanne on 1-1. Tästä ei voi toki vielä vetää johtopäätöksiä, sillä kyseessä on ottelusarja ja pidemmän päälle vahvempi paketti yleensä onnistuu raastamaan voiton. Mutta jos Pelicans onnistuu tänään jälleen yllättämään Tapparan, voivat henkiset paineet kasvaa aivan valtavan suuriksi. Tappara on suurin suosikki haastamaan Kärpät mestaruudesta, mutta haastaminen voi olla vaikeaa, jos paikka neljän parhaan joukkoon ei aukea. Täten illan pelillä on iso henkinen vaikutus; voitolla Tappara saa enemmän tilaa hengittää, tappio asettaa sen johtavat pelaajat kovan taakan alle. Tällöin juna tulisi saada käännettyä. Pelicansille voitto taas tietäisi kotiedun ryöstämistä ja kenties jonkinlaista flow-tilaa. Etenkin Ritamäki on ollut yhdessä Pikkaraisen kanssa vahvoja flow'n luojia. Mikäli Myllyniemi kestää ja pomput ovat Pelicansin puolella, toinenkin yllätys voi olla mahdollinen. Myös valmentajien välillä saatetaan nähdä jonkinlaista kipinää, sillä ainakin viime ottelussa tunteet kiehuivat molemmin puolin.

Ennuste: voittaja haetaan jatkoajalta. Tappara onnistuu kuitenkin säilyttämään kotietunsa.

Lukko - Blues

Saako "Mestari" yliotteen?

Tekijä: Sami Viitanen (Lukko lomille, Tepsi mitalipeleihin)
 [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons
Lukon ja Bluesin välinen ottelusarja oli etukäteen ajateltuna tasainen ja sen tuli sisältää vahvaa taistelua kahden työmoraaliltaan erittäin kovan joukkueen välillä. Näistä ennakkoasetelmista ei ole tarvinnut edes poiketa. Ottelut ovat olleet tasaisia ja ainakin taistelutunnelmaltaan erittäin vahvoja. Mestari Risto Dufva ei ole saanut oppipojastaan Jyrki Ahosta vielä yliotetta, sillä otteluvoitot ovat tasan 1-1. Toisaalta kumpikaan ei ole varsinaisesti löytänyt keinoja "murskata" toisen pelitapaa.
Sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Joukkueet ovat olleet tasaväkisiä ja antaneet palaa oikein kunnolla. Pikkuhiljaa odottelen myös tilannetta, jossa valmentajat alkavat käymään enemmän kuumana. Tämän päivän pelissä Rauman kotiyleisön tulisi antaa omilleen kunnon kannustus, jotta ne pienet marginaalit kääntyisivät lopulta Lukon puolelle. Lauri Tukonen voisi olla se mies joka vie Lukolle tänään tärkeän voiton, toisaalta "pappa" Nummelin saattaa myös olla ratkaisevassa roolissa suuntaan tai toiseen.

Ennuste: tällä kertaa kotietu kantaa voittoon asti. Sarja tosin tasoittunee vielä ja tässä otteluparissa on todennäköisesti nähtävissä Game Seven.

SaiPa - JYP

Katkeaako selkäranka?
Tekijä: Don Wright from Turku, Finland (Face-off  Uploaded by A333) [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

JYP on joukkue, joka on tottunut voittamaan. Viime vuosina se on ollut runkosarjan ja pudotuspelien kestomenestyjä ja samaa odotettiin myös tältä vuodelta. Vastaavasti SaiPa on ollut klassisesti liigan heittopussi, joka on ajoittain väläytellyt mutta lopulta romahtanut pois kaikista voittajakaavailuista. SaiPa on tällä kaudella yllättänyt kaikki jatkuvilla hyvillä otteillaan, eikä romahdustakaan ole tullut edes hyvien vaiheiden tai loukkaantumisten jälkeen. Joukkueella on selvä pelitapa ja sitoutuneet pelaajat. Se kantaa nykyisessä Liigassa yllättävän pitkälle.

Tämä(kin) sarja on ollut paljon hyvien maalivahtien näytöstä. Etenkin Jussi Markkanen on ollut vakuuttava, tosin ei Tarkkikaan ole kalvennut täysin vertailussa. SaiPalla ulkomaalaispelaajat ovat nostaneet päätään ja olleet parempia pudotuspeleissä kuin itse runkosarjassa. Jypin vahvistuksilta kaivataan samanlaista tasonnostoa tänään, sillä heidän pitäisi olla selvästi parhaita pelaajia. Nyt he ovat vain parhaiden joukossa. Ottelun voitto lienee Jypille tärkeä, sillä 3-0 tilanne vakaasti puuskuttavaa idän pikajunaa vastaan voi olla jo liian vaikea käännettäväksi. 2-1 tilanne antaisi pienen tilan hengittää.

Ennuste: SaiPa jatkaa voittojen tiellä. Tosin JYP ottaa sarjassa vähintään yhden voiton.