Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tappara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tappara. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. lokakuuta 2015

Muistatko Lukon ja Tapparan eeppisen semifinaalin 2015? Katso video!


Lukko ja Tappara tahkosivat tiukan ja tasaisen 7-osaisen pudotuspelisarjan keväällä 2015. Lukko johti sarjaa jo 3-1, mutta Tappara puristi niukasti rinnalle ja ohi.

Yllä olevasta videosta voit katsoa seiskapelin ratkaisut. Komea nousu Tapparalta, joka ei riittänyt kuitenkaan aivan mestaruuteen asti.


Tappara karkasi ottelussa 3-0 johtoon Jormakan ja nykyään Sportissa pelaavan Josh Greenin johdolla. Peli oli myös Ville Niemisen toiseksi viimeinen liigapeli.

Alexander Bonsaksenin ottama kyseenalainen jäähy tarjosi kuitenkin Lukolle tilaisuuden tulla takaisin mukaan peliin. Se onnistuikin ylivoimalla tunkemaan kiekon väkisin Tapparan maaliin.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä Olli Palola kuittasi lukemat 4-1:een.

Tämän jälkeen Lukko sai herätettyä toivoa tekemällä maalin, mutta se hylättiin, kun Metsola kaadettiin. Pian Lukon maalia ei kuitenkaan voinut enää mikään estää, kun Toni Koivisto laittoi jatkopalan pienestä kulmasta sisään. Näin ollen jännitys säilyy ottelun loppuun asti. Samalla Tappara-faneille tulee mieleen aikaisempi ottelu, jossa Lukko tuli takaa tasoihin aivan viime sekunneilla nopeilla maaleillaan.

Lopussa Lukko yrittikin vielä kuudella viittä vastaan kavennusta ja tasoitusta, mutta Tappara kesti.

4-2 voitto, ja Tappara finaaleihin Kärppiä vastaan.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Pekka Jormakka siirtyy KHL:ään

Pekka Jormakka ei pelaa enää ensi kaudella Tapparassa. Kuva: Santeri Kärki

Kuluneella kaudella Tapparassa pelannut Pekka Jormakka siirtyy ensi kaudeksi KHL:ään Jokereiden riveihin. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Pekka Jormakka on kuulunut viime kausilla Tapparan avainpelaajiin, ja etenkin tämän kevään playoffseissa hän oli aivan liekeissä saalistettuaan 18 tehopistettä. Tapparan riveissä hän ehti saalistaa itselleen kaksi hopeamitalia.


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kärpät otti kolmannen kiinnityksen mestaruuteen

Tappara tarvitsee kolme voittoa putkeen. Kuva: Santeri Kärki

Oulun Kärpät on ottanut kolmannen kiinnityksensä Liigan himoittuun mestaruuteen. Kärpät kukisti neljännessä finaalissa Tapparan jatkoerässä lukemin 3-2. 

Kärppien ja Tapparan neljäskin ottelu oli yhtä tasainen yhden maalin peli kuin aiemmat ottelut. Kärpät siirtyi ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon Julius Junttilan maalilla. Kärpät oli kenties hieman niskanpäällä pelitapahtumissa, mutta vaarallisille paikoille ei juurikaan päästy.

Toisessa erässä mentiin paikoitellen päädystä päätyyn erittäin vauhdikkaasti, ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Pekka Jormakka tasoitti heti erän alussa pelin 1-1:een. Vain reilu minuutti tästä, ja Josh Green vei Tapparan ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Esa Pirnes tasoitti kuitenkin toisessa erässä.

Kolmas erä oli muutamista hyvistä paikoista huolimatta maaliton. Tuomarit eivät halunneet ottaa roolia pelissä, eikä kolmannessa erässä nähty yhtään jäähyä.

Jatkoerässä molemmat maalivahdit olivat hyviä, ja peli oli vauhdikasta ja jännittävää. Tappara oli erän puolivälissä pahassa sillassa omassa päädyssään, ja Teemu Aalto hankki Tapparalle jäähyn laittamalla kiekon laitojen yli.

Kärpät pyöritti hyvin ylivoimaansa, muttei onnistunut sen aikana maalinteossa. Ylivoiman jälkeen Tappara ei päässyt vaihtamaan, ja Lasse Kukkosen viivaveto meni useamman pompun kautta Julius Junttilan jalasta yläilmoihin, hukkui täysin pelaajilta ja putosi lopulta hölmistyneen Juha Metsolan selän kautta Tapparan verkkoon.

Näin ollen ottelusarja on katkolla keskiviikkona Oulussa. Tässä pelissä Kärppien ei tarvitse muuttaa mitään, sillä joukkue on ollut erittäin terävä. Tapparan taas täytyy alkaa tehdä niin sanottuja "räkämaaleja", sillä se ei tällä hetkellä lauo riittävästi ja tunaroi useat ylivoimahyökkäyksensä hakemalla epätoivoista syöttöä pakin/pakkien läpi.

Torjunnat: Juha Metsola TAP 7+14+5+10=36
                  Tomi Karhunen KÄR 9+16+11+2=38

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kärpät ja Tappara ratkovat Suomen mestaruuden


Jääkiekon Liigan välierät venyivät seitsemänsiin peleihin asti. Näissä kotietu oli valttia, ja Tappara sekä Kärpät lunastivat paikkansa finaaleihin. Molemmat ottelut päättyivät 4-2 lukemiin.

Tapparan ja Lukon välisessä pelissä Tappara onnistui paremmin tekemään paikoistaan maalin. Ensimmäisen erän jälkeen Tappara johti jo 2-0, ja kahden erän jälkeen tilanne oli 3-0.

Lukko heräsi viimeisessä erässä tehtyään ottelun ensimmäisellä ylivoimalla 3-1 kavennuksen. Tappara onnistui kuitenkin siirtymään vielä 4-1 johtoon, ennen kuin Olavi Vauhkonen teki Lukon 4-2 kavennuksen.

Pelistä jäi mieleen ainakin Lukon hylätty maali, tuomarien erittäin salliva linja ja Lukon kova paine ottelun lopussa. Ottelu oli jännittävä alusta loppuun asti, kuten koko ottelusarjakin.

Valmentajien taistossa Dufva ja Tapola olivat erittäin tasaveroisia. Tapolalle tulee kuitenkin nostaa hattua suorituksen johdosta, sillä potkut olivat jo luultavasti yhden tappion päässä. Näin vain Tappara nousi takaisin mestaruustaisteluihin.

Oulun Raksilassa Jyp onnistui säilyttämään jännityksen loppuun asti kaventamalla ottelun 3-2:een kolmannessa erässä. Kärpät onnistui kuitenkin maalinteossa ottelun loppupuolella ja sinetöi täten paikkansa finaaleihin.

Liigan finaalit alkavat keskiviikkona Oulun Raksilassa.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Liigan välieräjoukkueet selvillä - Tappara trillerin kautta jatkoon



Sm-liigan viimeisetkin pudotuspelijoukkueet ovat nyt selvillä. Päivän peleissä voittoihin purjehtivat Tappara ja Lukko, jotka jättivät vastustajansa vieraskentillä kesälomille otteluvoitoin 4-2.

Tappara ratkaisi jatkoerässä

Tapparan ja HIFK:n välinen kamppailu oli vauhdikas ja värikäs. Ottelusta ei puuttunut missään vaihessa tunnetta, ja joukkueiden väliset hallintajaksot vaihtelivat melko tasaisesti.

Ensimmäisessä erässä maalinteon avasi HIFK, jonka riveistä Joonas Rask tulitti 1-0 johdon noin 13 minuutin pelin jälkeen. Erätauolle oltiin menossa näissä lukemissa, kun Olli Palola onnistui yllättämään Ville Husson sekuntia ennen erän loppumista.

Toinen erä oli erittäin tapahtumarikas. Tappara sortui hölmöihin, tosin osittain myös aiheettomaan jäähyilyyn. Pekka Saravo sai Tapparalta 5+20 minuuttia huitomisesta, ja juuri ennen tätä Tappara oli saanut joukkuerangaistuksen.

HIFK rankaisi viidellä kolmea vastaan 30 peliminuutin jälkeen. Lauri Taipalus teki ylivoimalla 2-1, ja Saravon viisiminuuttisen aikana myös Juuso Puustinen onnistui maalinteossa.

Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä. Tappara kavensi pelin tilanteeseen 3-2 ajassa 35:48, kun Elmeri Kaksonen onnistui ohittamaan Ville Husson siirretyn rangaistuksen aikana. Alle 30 sekuntia tästä tilanteesta, Pekka Jormakka onnistui purjehtimaan HIFK:n puolustuksen välistä ja tasoitti ottelun.

Toisen erän 3-3 tilanteesta mentiin myös jatkoerään, kun kolmas erä oli maaliton.

Jatkoerässä molemmat joukkueet joutuivat alivoimalle, mutta kummastakaan leiristä ratkaisua ei onnistuttu ylivoimalla tekemään. Tappara sai kuitenkin lopulta pitkän hyökkäyksen HIFK:n päätyyn, ja Antti Erkinjuntti ratkaisi ottelun lopulta Tapparalle. HIFKin maaliin vaihdettu Kevin Lankinen torjui useaan otteeseen Tapparan avopaikkoja, muttei mahtanut enää ratkaisumaalille mitään.

Lukko lähetti Kalpan lomille

Lukon ja Kalpan viimeinenkin ottelu oli tiukka ja tasainen, kuten sarjan kamppailut pääosin olivat olleet.

Lukko aloitti ottelun maalinteon ensimmäisessä erässä, kun Janne Lahti onnistui ohittamaan Kalpan Andy Chiodon. Näissä lukemissa lähdettiin myös tauolle.

Toisessa erässä ei tilastomerkintöjä kertynyt.

Kolmannessa erässä Lukko siirtyi 46 minuutin jälkeen jo kahden maalin karkumatkalle, kun Henrik Forsberg onnistui tekemään maalin. Kalpa kavensi 51 minuutin jälkeen Jaakko Rissasen maalilla, muttei onnistunut enää nousemaan tasoihin tai ohi. Näin ollen Forsbergin maali jäi ottelun voittomaaliksi, ja Lukko jatkaa välieriin.


Välieräparit:

Kärpät - JYP

Tappara - Lukko

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pudotuspeliennakko: Joko on kesäloman aika, Pelicans ja Jyp?

Liigassa on sirryttä playoffien viidensiin ottelupareihin. Kahdessa ottelussa sarja on katkolla kotikentällä tänään, yhdessä tilanne on 2-2 ennen illan kohtaamisia. Nyt eletään siis puolivälierien ratkaisuvaiheita. Alkaako tänään taas parilla joukkueella kesäloma?

Tappara - Pelicans (3-1)

Pelicansin runkosarjaottelu syksyltä 2013. Kuva: Santeri Kärki

Tappara pääsee Hakametsän kotijäälle katkaisemaan ottelusarjaa. Tähän mennessä Pelicans on onnistunut tuloksellisesti pyristelemään Tapparaa vastaan, mutta pelillisesti se on ollut monta askelmaa jäljessä. Tappara on yksinkertaisesti ollut parempi joukkue jokaisella osa-alueella. Maalivahti on ollut piirun verran parempi, hyökkäys on ollut aavistuksen tehokkaampi. Suurimmat erot ovat tosin puolustus- ja keskikenttäpelaamisessa; Tappara on onnistunut estämään Pelicansin pääsyn tehokkaille maalintekopaikoille lähes täysin. Keskikentältä on ollut vaikea päästä Tapparan puolustusalueelle, ja siellä pulustajat ovat yleensä hoitaneet lintuparven täysin aseettomaksi. Vastaavasti Pelicansin keskialueen puolustus on kierretty usein erittäin helposti ja puolustajat ovat tehneet paljon virheitä, joista Tappara rokotti etenkin kolmannessa pelissä. Lisäksi Tapparalla on ollut huomattavasti juonikkaampi ylivoima kuin Pelicanseilla,

Viimeisessä pelissä siis vaaditaan yksinkertaisesti ihmettä. Pelicans tarvitsee pomppumaaleja, toisaalta puolustuksen virheet on laitettava nollaan. Pelicansin ratkaisupelaajien on nostettava päätään, sillä mm. Sopanen ja Niinimäki sekä Redenbach ovat olleet luvattoman vaisuja. Pikkarainen ja Ritamäki ovat olleet joukkueen parhaimmistoa. Tapparalla taas materiaali on onnistunut paljon tasaisemmin ja tärkeillekin pelaajille on tullut onnistumisia.

Tulos: Tappara lähettää lintuparven kesälomalle lukemin 3-1

Saipa - JYP (3-1)

Saipa on ollut kevään sensaatio ja tähänkin otteluun liput myytiin loppuun hetkessä. Koko kaupunki on sekaisin joukkueesta ja mieleen tulee osittain Pelicansin sensaatiokevät 2011, kun joukkue pääsi jopa hopealle. Lappeenrannassa ollaan vähintään yhtä innoissaan omista.

JYP on ollut pelillisesti sillassa ja etenkin tärkeät pelaajat ovat flopanneet. Siinä missä Saipan tärkeät hyökkääjät ovat onnistuneet, ovat Jypin ulkomaalaiset lähinnä tahkoneet miinuksia ja vetäneet kiikaritehoilla ottelusta toiseen. Myös maalivahtipuolella Saipalla on selvä etu, sillä Tarkki on haparoinut huomattavasti enemmän kuin Markkanen. Toki JYPillä on enemmän kokemusta voittamisesta, mutta SaiPa on yksinkertaisesti parempi JOUKKUE tällä hetkellä.

Ottelun mielenkiintoisin pelaaja lienee Jonne Virtanen. Viime pelissä SaiPan pelaaja Flinck takoi Anssi Löfmania rumasti takaapäin taklauksellaan. Virtanen mietti ääneen julkisuudessa, tulisiko esim Koho teloa tahallaan, jotta omat mahdollisuudet paranevat. Tekopyhä yhteisö tietenkin tuomitsi teon, mutta saa nähdä, uskaltaako hän uhkauksensa toteuttaa.

Tulos: Ratkaisua saatetaan hakea jatkoajalta. Ottelusarjan voitto SaiPalle 4-1 tai 4-2.

Lukko - Blues (2-2)

... En lähde edes veikkaamaan tuloksia. Molemmat joukkueet ovat pelanneet tasaisesti ja sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Kuten aiemmin hehkutettu, taistelussa on kyse mestarin ja oppipojan väännöstä. Viime ottelu ratkaisi todelliseen pomppu-tahtomaaliin, joten sama voi tapahtua tänäänkin. Tällä kertaa voitto on kuitenkin erityisen tärkeä molemmille - voitolla asetetaan vastustaja kirjaimellisesti veitsenterälle, kun seuraava tappio tietää jo kotimatkaa. Se varmasti lisää paineita. Tärkeä matsi.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pudotuspeliennakko: Tärkeä kolmas kierros

Liigassa pelataan tänään pudotuspelien kolmannen kierroksen ottelut. Osa sarjoista on 2-0 tilanteessa ja kolmas voitto voisi sysätä tappiolla olevan joukkueen tukalaan tilanteeseen. 1-1 tilanne ei ole sen parempi, sillä häviämällä saatetaan menettää henkinen yliote vastustajalle.

Kärpät - HPK

Jatkuuko Kärppien voittokulku?
Kärppien ja Bluesin finaalisarja 2006. Kuva: Lumijanuaari, Wikimedia Commons

Edellisissä otteluissa voittoon on riittänyt täpärä yhden maalin marginaali. Molempien joukkueiden maalivahdit ovat olleet loistavassa vireessä, joten pienet erot ovat lopulta ratkaisseet voittajan. Tähän mennessä Kärppien rutiini on kuitenkin ollut parempi ja se on onnistunut käyttämään ne vähäiset maalipaikkansa hyväkseen. HPK on jatkanut samalla hurmoksella millä se lähti runkosarjan lopussa pelaamaan, mutta tällä kertaa kiekko ei ole pomppinut tarpeeksi hyvin. Toki Kärpät on onnistunut myös ohjaamaan HPK:n pelaajat tarpeeksi kauas laadukkaista maalintekopaikoista, toisaalta HPK on sössinyt muutaman läpiajon ja avopaikoistakaan ei ole saatu sisään.
HPK:n hävitessä pelin se joutuu jo kolmen ottelun takamatkalle. Vaikka HPK:lla olisi kuinka hurmostila päällä, on vaikea uskoa joukkueen nousevan sellaisesta sillasta. Niin kovasti rutinoitunut Kärpät on kuitenkin joukkueena. Tänään pitää saada kiekot maaliin, ja kuten Marko Tuulola sanoin MTV3:n haastattelussa; "Laitetaan vaikka molarin kanssa maaliin".

Ennuste: HPK:n taistelu tuottaa tästä pelistä voiton. Tosin se ei tule luultavasti riittämään ottelusarjan voittoon.

Tappara - Pelicans

Löytyykö Tapparan vire?
Tapparan ja TPS:n välinen runkosarjaottelu keväällä 2014. Kuva: Santeri Kärki

Tämä ottelusarja oli ennakkoon selvästi Tapparan heiniä, ja sarjan tuli päättyä varmasti 4-0 tai 4-1. Nyt se yksi arvovaltatappio on jo annettu, eikä Tapparan peli silti näytä kovin vahvalta. Ennakkoon sillä on kuitenkin hurjasti parempi paketti: maalivahti on liigan parhaita ja selkeästi parempi kuin ailahteleva Myllyniemi; puolustus ja hyökkäys on materiaaliltaan huikeasti taitavampi ja toisaalta myös organisoidumpi kuin lahtelaisilla; toisaalta myös valmentaja on nykykiekkoon paremmin istuva kuin lahtelaisten dinosaurus.
Silti tilanne on 1-1. Tästä ei voi toki vielä vetää johtopäätöksiä, sillä kyseessä on ottelusarja ja pidemmän päälle vahvempi paketti yleensä onnistuu raastamaan voiton. Mutta jos Pelicans onnistuu tänään jälleen yllättämään Tapparan, voivat henkiset paineet kasvaa aivan valtavan suuriksi. Tappara on suurin suosikki haastamaan Kärpät mestaruudesta, mutta haastaminen voi olla vaikeaa, jos paikka neljän parhaan joukkoon ei aukea. Täten illan pelillä on iso henkinen vaikutus; voitolla Tappara saa enemmän tilaa hengittää, tappio asettaa sen johtavat pelaajat kovan taakan alle. Tällöin juna tulisi saada käännettyä. Pelicansille voitto taas tietäisi kotiedun ryöstämistä ja kenties jonkinlaista flow-tilaa. Etenkin Ritamäki on ollut yhdessä Pikkaraisen kanssa vahvoja flow'n luojia. Mikäli Myllyniemi kestää ja pomput ovat Pelicansin puolella, toinenkin yllätys voi olla mahdollinen. Myös valmentajien välillä saatetaan nähdä jonkinlaista kipinää, sillä ainakin viime ottelussa tunteet kiehuivat molemmin puolin.

Ennuste: voittaja haetaan jatkoajalta. Tappara onnistuu kuitenkin säilyttämään kotietunsa.

Lukko - Blues

Saako "Mestari" yliotteen?

Tekijä: Sami Viitanen (Lukko lomille, Tepsi mitalipeleihin)
 [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons
Lukon ja Bluesin välinen ottelusarja oli etukäteen ajateltuna tasainen ja sen tuli sisältää vahvaa taistelua kahden työmoraaliltaan erittäin kovan joukkueen välillä. Näistä ennakkoasetelmista ei ole tarvinnut edes poiketa. Ottelut ovat olleet tasaisia ja ainakin taistelutunnelmaltaan erittäin vahvoja. Mestari Risto Dufva ei ole saanut oppipojastaan Jyrki Ahosta vielä yliotetta, sillä otteluvoitot ovat tasan 1-1. Toisaalta kumpikaan ei ole varsinaisesti löytänyt keinoja "murskata" toisen pelitapaa.
Sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Joukkueet ovat olleet tasaväkisiä ja antaneet palaa oikein kunnolla. Pikkuhiljaa odottelen myös tilannetta, jossa valmentajat alkavat käymään enemmän kuumana. Tämän päivän pelissä Rauman kotiyleisön tulisi antaa omilleen kunnon kannustus, jotta ne pienet marginaalit kääntyisivät lopulta Lukon puolelle. Lauri Tukonen voisi olla se mies joka vie Lukolle tänään tärkeän voiton, toisaalta "pappa" Nummelin saattaa myös olla ratkaisevassa roolissa suuntaan tai toiseen.

Ennuste: tällä kertaa kotietu kantaa voittoon asti. Sarja tosin tasoittunee vielä ja tässä otteluparissa on todennäköisesti nähtävissä Game Seven.

SaiPa - JYP

Katkeaako selkäranka?
Tekijä: Don Wright from Turku, Finland (Face-off  Uploaded by A333) [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

JYP on joukkue, joka on tottunut voittamaan. Viime vuosina se on ollut runkosarjan ja pudotuspelien kestomenestyjä ja samaa odotettiin myös tältä vuodelta. Vastaavasti SaiPa on ollut klassisesti liigan heittopussi, joka on ajoittain väläytellyt mutta lopulta romahtanut pois kaikista voittajakaavailuista. SaiPa on tällä kaudella yllättänyt kaikki jatkuvilla hyvillä otteillaan, eikä romahdustakaan ole tullut edes hyvien vaiheiden tai loukkaantumisten jälkeen. Joukkueella on selvä pelitapa ja sitoutuneet pelaajat. Se kantaa nykyisessä Liigassa yllättävän pitkälle.

Tämä(kin) sarja on ollut paljon hyvien maalivahtien näytöstä. Etenkin Jussi Markkanen on ollut vakuuttava, tosin ei Tarkkikaan ole kalvennut täysin vertailussa. SaiPalla ulkomaalaispelaajat ovat nostaneet päätään ja olleet parempia pudotuspeleissä kuin itse runkosarjassa. Jypin vahvistuksilta kaivataan samanlaista tasonnostoa tänään, sillä heidän pitäisi olla selvästi parhaita pelaajia. Nyt he ovat vain parhaiden joukossa. Ottelun voitto lienee Jypille tärkeä, sillä 3-0 tilanne vakaasti puuskuttavaa idän pikajunaa vastaan voi olla jo liian vaikea käännettäväksi. 2-1 tilanne antaisi pienen tilan hengittää.

Ennuste: SaiPa jatkaa voittojen tiellä. Tosin JYP ottaa sarjassa vähintään yhden voiton.