Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. joulukuuta 2015

Koripallon em-kisat Suomeen!

Suomalaiset koripallofanit saivat tänään hienoja uutisia: Koripallon Em-kisat pidetään Suomessa vuonna 2017!

Kisat on jaettu neljän eri maan kesken, mutta Suomi-fanit saavat nauttia omiensa peleistä alkulohkon ajan. Näin ollen susijengin fanit pääsevät näyttämään fanikulttuuria koko maailmalle!

Kisat järjestettäneen Helsingissä, mutta virallisesti paikkaa ei ole vielä päätetty.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Etsitään: vapaaehtoista sisällöntuottajaa


Kiinnostaako sinua urheilu ja ilmiöt? Onko sanansäilä jollain tapaa hallussa?

Nyt on sinun tilaisuutesi näyttää kykysi. Urheiluässä etsii vapaaehtoista/vapaaehtoisia kirjoittajia, jotka voisivat omien aikataulujen/mieltymysten/kiinnostuksen/jaksamisen mukaan tuottaa sisältöä sivustolle!

Varsinaista palkkaa ei voida maksaa, koska kyseessä ei ole yritys. Ainoa myyntivaltti tähän on oikeastaan se, että sinulla on mahdollisuus saada tekstisi satojen tai tuhansien ihmisten luettavaksi. Tämän lisäksi voit tehdä nimeäsi tunnetuksi ja kenties päästä johonkin oikealle sivustolle palkatuksi toimittajaksi.

Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä: santeri.karki@gmail.com. Sinne voitte kertoa vapaamuotoisesti, mitä osaatte ja mikä kiinnostaa. Tai jos haluatte tuoda itsestänne jotain muita hyviä puolia esiin.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Muistatko Lukon ja Tapparan eeppisen semifinaalin 2015? Katso video!


Lukko ja Tappara tahkosivat tiukan ja tasaisen 7-osaisen pudotuspelisarjan keväällä 2015. Lukko johti sarjaa jo 3-1, mutta Tappara puristi niukasti rinnalle ja ohi.

Yllä olevasta videosta voit katsoa seiskapelin ratkaisut. Komea nousu Tapparalta, joka ei riittänyt kuitenkaan aivan mestaruuteen asti.


Tappara karkasi ottelussa 3-0 johtoon Jormakan ja nykyään Sportissa pelaavan Josh Greenin johdolla. Peli oli myös Ville Niemisen toiseksi viimeinen liigapeli.

Alexander Bonsaksenin ottama kyseenalainen jäähy tarjosi kuitenkin Lukolle tilaisuuden tulla takaisin mukaan peliin. Se onnistuikin ylivoimalla tunkemaan kiekon väkisin Tapparan maaliin.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä Olli Palola kuittasi lukemat 4-1:een.

Tämän jälkeen Lukko sai herätettyä toivoa tekemällä maalin, mutta se hylättiin, kun Metsola kaadettiin. Pian Lukon maalia ei kuitenkaan voinut enää mikään estää, kun Toni Koivisto laittoi jatkopalan pienestä kulmasta sisään. Näin ollen jännitys säilyy ottelun loppuun asti. Samalla Tappara-faneille tulee mieleen aikaisempi ottelu, jossa Lukko tuli takaa tasoihin aivan viime sekunneilla nopeilla maaleillaan.

Lopussa Lukko yrittikin vielä kuudella viittä vastaan kavennusta ja tasoitusta, mutta Tappara kesti.

4-2 voitto, ja Tappara finaaleihin Kärppiä vastaan.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kommentti: Jatkoaika on julmempi

Jatkoaikaratkaisut aiheuttavat tunteita. Kuva: Michael Miller (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons

Jääkiekko-otteluissa tuntuisi olevan ikuinen vääntö siitä, miten pisteet tulisi jatkaa varsinaisen peliajan jälkeen. Jotkut ovat sitä mieltä, että peli voisi päättyä jopa tasan ja pisteet voidaan laittaa jakoon. Nykyään lätkäpeleissä ei kuitenkaan ole juurikaan käytössä tätä sääntöä. Ottelut ratkaistaan pääosin jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Molemmilla on omat kannattajakuntansa.

Nykyään lähes kaikissa liigoissa on käytössä malli, jossa pelataan ensin viiden minuutin jatkoaika. Siinä joukkueet pelaavat joko 5 vs 5 tai 4 vs 4 -muodolla, ja jatkoaika päättyy heti, kun toinen joukkue tekee maalin. Jos jatkoaika päättyy maalittomana, siirrytään voittomaalikilpailuun, jossa molemmilta joukkueilta laukoo yleensä kolme pelaajaa. Jos peli on yhä tasan, niin sitten voittomaalikilpailu ratkeaa, kun toinen joukkue tekee maalin.

Kumpi on sitten julmempi tapa ratkaista?

Moni asiantuntija on sitä mieltä, että pisteet tulisi joko jakaa jatkoajan jälkeen, tai pitäisi pelata pidempi jatkoaika, kunnes maali syntyy. Voittolaukauskilpailu on kuulemma liian tyly ja ottelu päättyy siinä aina hyvään yksilösuoritukseen, tylysti.

Mutta...

Jos mietitään tilannetta, niin viiden minuutin jatkoaika on paljon julmempi tapa ratkaista todellisuudessa. Yksi hyökkäys, yksi viaton pomppu voi päättää ottelun. Tai jonkun hyvän yksilön yksilösuoritus. Harvemmin jatkoajalla on ratkaistu komean joukkuepelin takia.  Yleensä joku kädekäs henkilö on noussut maalille ja runnonut yksin voittomaalin.

Silloin se on siinä. Peli on sekunnissa ohi, eikä mahdollisuutta tasoittaa. Melko raadollista.

Voittomaalikilpailussa edetään alussa kolmen laukojan voimin. Siinä yksi poikkeusyksilö voi onnistua, mutta vastustajalla on aina mahdollisuus tasoittaa. Myös silloin yksilö voi ratkaista.

Jopa silloin, kun mennään laukoja kerrallaan, molemmilla on mahdollisuus tehdä maali. Jos ensimmäinen vetäjä epäonnistuu ja vastustaja onnistuu toisena, on turha mussuttaa. Molemmilla oli tasapuolinen mahdollisuus tehdä, ja toinen joukkue ei vaan siinä onnistunut.

Jos jatkoajalla pelattaisiin hopeinen maali -säännöllä, peleistä voisi tulla superjänniä. Miettikääpä tilanne, kun toinen joukkue tekee maalin jatkoajan ensimmäisellä minuutilla, ja toinen joukkue pääsee jahtaamaan kiihkeästi tasoitusta vaikkapa ilman maalivahtia...

Eli unohdetaan puheet voittomaalikilpailun raadollisuudesta. Jatkoaika on julma ja tyly ja voi murskaa monta unelmaa. Ehkäpä voittomaalit on sittenkin tarpeellinen ja tasapuolinen tapa ratkaista otteluita.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tappara kotivoittoon, mestaruus katkolla Raksilassa



Liiga. Tampereen Tappara onnistui ratkaisemaan finaalisarjan neljännen pelin jatkoajalla. Tapparan voiton sinetöi Tomas Plihal jatkoajalla. Ottelu päättyi Tapparan 3-2 voittoon.

Ottelussa molemmilla oli omat hetkensä. Kärpät oli selvästi energisempi ensimmäisessä erässä, mutta ei onnistunut tekemään kuin yhden maalin. Toinen erä oli Tapparan hallussa ja Kärpät ei saanut juuri mitään aikaan. Kolmanteen erään lähdettiinkin Tapparan 2-1 johdossa.

Vastaavasti kolmannessa erässä Kärpät hallitsi peliä enemmän ja se saikin aikaan tasoitusmaalin ottelun viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia. Jossiteltavaakin jäi, sillä muun muassa Josh Greenillä oli pari paikkaa tehdä tyhjään maaliin ratkaisu.

Jatkoerän ratkaisi Tomas Pihlman. Maali oli vähintäänkin kyseenalainen, sillä Plihalin maali syntyi, kun Plihal osui Rynnäkseen ja kiekko pomppi ohi Kärppä-vahdin. Maali päätettiin kuitenkin hyväksyä ja näin ollen Tappara siirtyi sarjassa 3-1 johtoon.

Mestaruus on katkolla 23.4 Tapparalle Oulun Raksilassa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Moyes pääsi jatkoajalle


  • Moyes ManU:n valmentajana 2013. Kuva: Jon Candy from Cardiff, Wales (DSC05469 Uploaded by Dudek1337) [CC-BY-SA-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)], via Wikimedia Commons
Tiistain Mestareiden liigan kierroksella Manchester United onnistui kääntämään, vastoin joitain ennakko-odotuksia, 2-0 tappion 3-2 voitoksi tekemällä 3 maalia kotonaan Olympiakosta vastaan. Samalla joukkue varmisti paikan kahdeksan parhaan joukkoon. 

Voitto oli monella tapaa tärkeä seuralle. Se kenties loi uskoa niin faneihin kuin pelaajiinkin siitä, että parempi huominen on tulossa. Toisaalta se antoi etenkin seuran managerille, David Moyesille jonkinasteisen jatkoajan seuran peräsimessä.

ManU:n suoritukset tällä kaudella Valioliigassa ovat olleet umpisurkeita. Joukkue on ottelu toisensa jälkeen onnistunut häviämään "perinteisesti" heikompina pidettyjä vastustajia vastaan. Tällä hetkellä paikka Champions Leaguessa on karkaamassa vahvasti pois ulottuvilta, ellei peli parane dramaattisesti. Paikka kolmen joukossa lienee jo utopiaa, sillä Chelsea, Manchester City ja toisaalta Arsenal ja Liverpool ovat melko kaukana karussa. Viimeisen 18 vuoden aikana ManU ei ole kertaakaan ollut poissa kolmen joukosta, joten Moyesin valmennuskausi uhkaa alkaa melkoisella julkisuuskuvan säröllä.

Toki taustalla on myös muitakin tekijöitä kuin Moyesin mahdolliset epäonnistumiset. Pelaajien keski-ikä alkaa olla nousussa, ja esimerkiksi keskikentälle tai puolustukseen ei ole saatu entisaikojen huippupelaajia. Näillä osa-alueilla ManU antaa yllättävän paljon tasoitusta muille, etenkin loukkaantumisten tullessa. Penkillä ei yksinkertaisesti ole laittaa tapreeksi laadukkaita miehiä tilalle. Toisaalta myös Moyes on osittain kriisin taustalla, sillä moni on kritisoinut hänen pelitapaansa. ManU on kuitenkin hyökkäysvoittoinen joukkue materiaalinsa puolesta, mutta tällä hetkellä se pelaa kenties liikaa puolustuksen kautta. Sama taktiikka toimi Evertonin kanssa, ManU:n peräsimessä tarvitaan jotain uutta. Moyesin pitää uudistaa pelikirjaansa seuraavaa kautta varten, muuten pesti voi jäädä alle kahden vuoden mittaiseksi.

Voitto puolivälierävaiheessa antoi kuitenkin Moyesille pienen tilan hengittää. Voitot vielä seuraavilla kahdella Valioliigan kierroksella, ja monon uhka tälle kaudelle pienenee huomattavasti. Mestareiden liigassa joukkue ei ole missään nimessä ennakkosuosikki ja se on kenties heikoin joukkue, joka selvisi jatkoon tältä kierrokselta. ManU:lta vaaditaan aivan uudenlaista venymistä seuraavilla kierroksilla. Tosin Moyes on ennenkin pystynyt tekemään joukkueesta hyvän vastaiskujoukkueen. Ja kaikkihan muistamme Chelsean bussitaktiikan, joka toi voiton tässä kyseisessä kilpailussa pari kautta sitten.

Kaikki on mahdollista. Moyesin taru ei ole sittenkään vielä lopussa.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Jordanian liigassa aivan uskomaton maali! Katso video

Jordanian liigan Al Wehdatin pelaaja Moataz Salhan teki kenties yhden vuoden tai jopa vuosikymmenen uskomattomimmista maaleista. 

Maali hakee vertaistaan. Salhan saa syötön kovassa vauhdissa ja potkaisee sen kantapäällään noin paristakymmenestä metristä. Veto leijailee suoraan vierasjoukkue Al Ramthan maalivahdin yli ja komeasti verkkoon.

Al Wehdat voitti pelin lopulta 1-0 tällä syyrialaisen hyökkääjän maalilla. Samalla se otti toisen sijan ja sai kasvatettua eron kolmeen pisteeseen juuri Al Ramthaan.

Alla huikea video maalista. Kenties selostajien reaktio jo kertoo kaiken olennaisen.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Teemu Selänteen Jopo myytiin lähes 14 000 eurolla

Teemu Selänne Anaheimin riveissä vuonna 2010. Tekijä: Hockeybroad/Cheryl Adams (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons


Teemu Selänteen olympiakisoissa käyttämän Jopon myyntihinta nousi Huuto.net -sivuston huutokaupassa Iltasanomien mukaan peräti 13 750 euroon. Koko summa aiotaan lahjoittaa lastensairaalan hyväksi, kuten myöskin muista leijonien pyöristä saadut tuotot.

Selänteen pyörän huutokaupan aikana moni huusi myös ilmeisesti huvin vuoksi, sillä hinta pääsi kerran peräti kohoamaan yli miljoonan euron.

Pyörän lisäksi voittaja saa Jopoonsa myös Teemu Selänteen nimikirjoituksen.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Pitkämäki vuoden urheilija, Pukin maali vuoden urheiluhetki

Suomen urheilugaalassa on valittu vuoden 2013 parhaat urheilijat. Vuoden urheilijaksi valittiin Tero Pitkämäki, joka valittiin myös vuoden yleisurheilijaksi.

Valinta on Pitkämäelle hänen uransa toinen. Edellinen valinta tapahtui 2007. Toiseksi eniten ääniä äänestyksessä sai suunnistuksen maailmanmestari Mårten Boström ja kolmanneksi eniten vuoden läpimurrosta palkittu uimari Matti Mattson.

Äänestyksen top 10:een ei mahtunut yhtään naisurheilijaa, vaikka vuoden urheilijan palkinto oli mennyt viitenä edellisenä vuotena naiselle.

Muita mainintoja palkituista:

Kimi Räikkönen, vuoden autourheilija
Lauri Asikainen, vuoden paras mäkihyppääjä
Andreas Romar, vuoden paras alppihiihtäjä


Alle on laitettu lista kaikista gaalassa palkituista:

Vuoden urheilija
Tero Pitkämäki
Sykähdyttävin urheiluhetkiTeemu Pukin 1-1-tasoitusmaali Gijonissa
Vuoden joukkue
Koripallomaajoukkue
Elämänura
Kalevi Tuominen
Hall of Fame
Eino Kaakkolahti
Juha Mieto
Heikki Hasu
Kaija Mustonen
Vuoden valmentaja
Henrik Dettmann
Vuoden urheilukulttuuriteko
Susijengin fani-ilmiö
Urheiluseura
Suunta Jyväskylä
Urheilutapahtuma
Suunnistuksen MM: Mika Tuononen
Urheilu-ura
Sten-Nieminen, Silja Lehtinen, Anne Rikala, Jenni Mikkonen, Olli-Pekka Karjalainen, Sari Multala
Vuoden esikuva
Nooralotta Neziri
Vuoden läpimurto
Matti Mattsson
Reilu teko
Kari Fasting
Hyväntekijä/urheilulähettiläs
Tegla Loroupe
Urheilulähettiläs
Juha Salminen
Urheiluselostajat
Anssi Kukkonen, Paavo Noponen, Seppo Kannas, Juha Jokinen, Raimo Häyrinen, Pentti Salmi
Urheiluvaikuttaja
Jarmo Hakanen
Vuoden nuori urheilija
Aleksander Barkov
Urheilujournalismi
Tapani Parm


Vuoden urheiluhetki, Pukin maali:


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kommentti: Tästä syystä Suomi voitti



Junioreiden kisat ovat nyt viimein ohi ja on aika purkaa jälkipyykkiä. Suomi otti, kenties ansaitusti ja osittain jopa omien odotusten mukaisesti, mm-kultaa. Alla erittelen lyhyesti syitä, jotka johtivat tähän.

Suomi kasvoi kisoissa joukkueena. Etenkin Tsekin kaataminen loi ison hurmoksen, ja tämä flow kantoi loppuun asti. Edes finaalin käsittämättömät tuomariratkaisut eivät onnistuneet muuttamaan sitä faktaa, että joukkue pelasi yhdessä ja puhalsi yhteen hiileen. Lisäksi valmentaja Karri Kiven taktiset oivallukset olivat liikaa muille maille. Myös Suomen ratkaisijat olivat alusta loppuun kovia eivätkä sulaneet, kuten finaalissa Ruotsin tähdille kävi.

Toisaalta Suomi sai etua myös siitä, että media ei myllyttänyt maan mitalimahdollisuuksista jatkuvasti. Tällä kertaa olisi todellakin pitänyt, koska aineksia oli enemmän kuin monena vuotena. Vastaavasti Ruotsi joutui valtavan mediapaineen alle, mikä heijastui väistämättä finaalissakin muutamana helppona virheenä.

Hyvä joukkue tarvitsee tosiaan vahvoja yksilöitä. Teuvo Teräväinen oli kisojen kenties paras hyökkääjä. Ristolainen kasvoi isosti puolustajana ja runnoi tahdonvoimalla ja vahvalla pelisilmällä ottelun lopussa Suomen ratkaisumaalin. Saku Mäenalanen teki paikoista maalit tappavalla tehokkuudella ja kasvoi pelaajana ainakin 20 senttiä. Juuse Saros seisoi, etenkin finaalissa, mutta myös muulloin päällään ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa joka ottelussa. Paras maalivahti, paras puolustaja, paras hyökkääjä... Mitä muuta tarvitaan?

Joukkue ansaitsi voiton yhteispelinsä ansiosta, jota höysti hyvin poikkeusyksilöiden loistavat oivallukset. Viisikkopelaaminen oli kurinalaista ja puolustus blokkasi rohkeasti laukauksia. Suomella oli myös edellisistä vuosista poiketen käytössään voittava maalivahti ja oikeasti kantavat, rohkeat tähtipelaajat. Ne olivat taustalla tämän vuoden menestystarinassa.

HYVÄ SUOMI! Maailmanmestari 2014! (sekä 1987 ja 1998)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Liigan ottelutulokset



Liigassa pelattiin tänään täysi 7 ottelun kierros. Kierroksella HIFK onnistui kaatamaan Kärpät ja olemaan ensimmäinen joukkue lähes kolmeenkymmeneen otteluun, joka onnistui jättämään Kärpät ilman pisteitä. TPS katkaisi pitkän kuivan kauden kaatamalla Tapparan 4-2 ja ottamalla pelistä mukaansa kolme pistettä. Pelissä Liettualainen Tadas Kumeliauskas teki tehot 2+0.

Muissa otteluissa Blues ja Ilves rökittivät vastustajiaan 5-0 lukemin, JYP ja Ässät pelasivat tasaisen kamppailun, jonka Ässät voitti 1-2 ja Pelicans kaatoi Lukon vieraissa lukemin 0-2. Pelicansin Maalivahti Jere Myllyniemi pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä. Jokerit kukisti vieraissa HPK:n lukemin 1-4.

Sarjataulukossa Kärppien ja Tapparan ero pysyi entisellään molempien hävittyä omat ottelunsa. SaiPan tappio vastaavasti tiivisti taistelua kolmannesta sijasta entisestään, sillä takana HIFK otti voiton ja nousi vain pisteen päähän. Alemman pudotuspeliviivan tuntumassa Pelicans nousi HPK:n ohi kymmenenneksi, tosin Pelicans on pelannut kaksi peliä enemmän.

Tulokset:

HIFK-Kärpät 4-1

HPK-Jokerit 1-4

Ilves-KalPa 5-0

Lukko-Pelicans 0-2

Jyp-Ässät 1-2

TPS-Tappara 4-2

SaiPa-Blues 0-5

Sarjataulukko


1.Kärpät3579
2.Tappara3772
3.SaiPa3661
4.HIFK3760
5.Jokerit3860
6.Lukko3657
7.JYP3656
8.Blues3654
9.Ilves3653
10.Pelicans3749
11.HPK3547
12.KalPa3641
13.Ässät3637
14.TPS3533

 Lähde: www.liiga.fi

Niemi ulos, Muotka sisään - Suomen kokoonpano mäkiviikolla muuttuu

Olli Muotka, 2011. Tekijä: Bjoertvedt (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0) Wikimedia Commons


Suomen mäkihyppyjoukkue koki pienen muutoksen tänään, kun Sami Niemen paikan loppukilpailuista ottaa Olli Muotka.

Sami Niemi karsiutui Innsbruckin osakilpailusta. Valmentaja Pekka Niemelän mukaan Sami Niemen vaihtamisen taustalla oli sopeutumattomuus mäkiviikon vaatimuksiin ja toisaalta tekniikkaongelmat, jotka korostuvat entisestään vielä seuraavassa kisassa johtuen hyppyrin profiilista.

Muotka liittyy kilpailevaan ryhmään mukaan suoraan Saksasta, missä osa maajoukkueesta oli harjoitusleirillä.

Muut karsintaan osallistuneet suomalaiset pääsivät mukaan Innsbruckin kilpailuun. Anssi Koivuranta kohtaa parikilpailussa Noriaki Kasain, Janne Ahonen kohtaa Andreas Koflerin ja Jarkko Määttä ottaa mittaa Yuta Watasesta.