torstai 24. huhtikuuta 2014

Hagman Jokereihin, Aaltonen KHL:ään

Juhamatti Aaltonen Kärpissä 2009. Kuva: Mikko Ruohola [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

Jääkiekkorintamalla on ollut jälleen vilkas päivä siirtojen ja siirtohuhujen suhteen. Muun muassa Jokerit on vahvistanut rosteriaan parilla uudella pelaajalla, minkä lisäksi Juhamatti Aaltonen on siirtymässä odotetusti pois Oulun Kärpistä.

Niklas Hagman ja Daine Todd ovat tehneet Jokerien kanssa sopimukset. Todd saapuu AHL:n Portland Piratesista, Niklas Hagman Ässistä.

Juhamatti Aaltosen uuden osoitteen kerrotaan olevan Dinamo Moskova. Asiasta kertoi ensimmäisenä latvialainen Apollo-sivusto.

Muita poimintoja: Henrik Koivisto siirtyy Kiekko-Vantaasta Lukkoon. Latvian maajoukkueen pitkäaikainen maalivahti Edgars Masalskis siirtyy Dinamo Rigan maalinsuulle.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tappara kotivoittoon, mestaruus katkolla Raksilassa



Liiga. Tampereen Tappara onnistui ratkaisemaan finaalisarjan neljännen pelin jatkoajalla. Tapparan voiton sinetöi Tomas Plihal jatkoajalla. Ottelu päättyi Tapparan 3-2 voittoon.

Ottelussa molemmilla oli omat hetkensä. Kärpät oli selvästi energisempi ensimmäisessä erässä, mutta ei onnistunut tekemään kuin yhden maalin. Toinen erä oli Tapparan hallussa ja Kärpät ei saanut juuri mitään aikaan. Kolmanteen erään lähdettiinkin Tapparan 2-1 johdossa.

Vastaavasti kolmannessa erässä Kärpät hallitsi peliä enemmän ja se saikin aikaan tasoitusmaalin ottelun viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia. Jossiteltavaakin jäi, sillä muun muassa Josh Greenillä oli pari paikkaa tehdä tyhjään maaliin ratkaisu.

Jatkoerän ratkaisi Tomas Pihlman. Maali oli vähintäänkin kyseenalainen, sillä Plihalin maali syntyi, kun Plihal osui Rynnäkseen ja kiekko pomppi ohi Kärppä-vahdin. Maali päätettiin kuitenkin hyväksyä ja näin ollen Tappara siirtyi sarjassa 3-1 johtoon.

Mestaruus on katkolla 23.4 Tapparalle Oulun Raksilassa.

Santerin Ässä väliaikaisesti alhaalla (vanha uutinen)



Santerin Ässä -sivusto on väliaikaisesti poistettu Bloggerin toimesta. Sivusto joutui jonkinasteisen urkinnan kohteeksi ja Blogger on varotoimenpiteenä laittanut sivuston jäihin.

Sivuston odotetaan olevan pystyssä muutaman päivän kuluessa, joten siihen asti linkkejä ja vastaavia löytyy tältä sivulta.

Santerin Ässä temporarily down, so any links given will be updated here.




Sm-liigan finaalit ilmaiseksi netistä, Tappara-Kärpät 21.4.2014, Santerin ässä, free sm-liiga stream, SM-liiga suorana ilmaiseksi netistä, Santerin ässä Stream, liiga stream, free sm-liiga stream, ilmaista sm-liigaa


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Mercedes kaksoisvoittoon, Ferrarilla vaikeaa

Bahrain GP, 2012. Kuva: Wikimedia Commons
Kauden kolmas F1-osakilpailu ajettiin sunnuntaina Bahrainissa. Kilpailu päättyi Mercedeksen kaksoisvoittoon, kun Lewis Hamilton ajoi toisen peräkkäiseen ykkössijan ja Nico Rosberg sijoittui toiseksi. Kolmas oli Force Indialla Sergio Perez, joka samalla sivusi Force Indian kaikkien aikojen parasta sijoitusta. 

Myös Bahrainin GP noudatti jo kauden alusta alkanutta trendiä; Mercedeksen kaksikko oli kärjessä suorastaan ylivoimainen ja heidän perässään tulivat muut Mercedeksen asiakastallit. Ainoastaan Red Bull onnistui rikkomaan rintaman, kun Daniel Ricciardo sijoittui neljänneksi ja Sebastian Vettel kuudenneksi.

Suomalaisten päivä ei ollut onnistunein mahdollinen. Valtteri Bottas ajoi pitkään kolmannella sijalla ja taisteli siitä kovasti Force Indian ajajien kanssa. Turva-auton tuleminen radalle sekoitti kuitenkin tallin taktiikan ja Bottas jäikin kahdeksanneksi. Tallikaveri Felipe Massa otti seitsemännen sijan. Ferrarilla ajanut Kimi Räikkönen sai autostaan kaiken irti, mutta tulos oli vasta kymmenes. Samalla Kimi hävisi jo kolmannen kerran tällä kaudella tallikaverilleen Fernando Alonsolle, joka sijoittui yhdeksänneksi.

Nico Rosberg jatkaa MM-sarjan kärjessä 61 pisteellä. Tallikaveri Lewis Hamilton on kahden voiton myötä enää 11 pisteen päässä. Suomalaisista Valtteri Bottas on kahdeksantena ja Kimi Räikkönen 12:s.

Formulakausi jatkuu seuraavaksi Kiinan GP:llä, joka ajetaan 25-27.4.2014. Sitä ennen tallit testaavat autojaan kahden päivän ajan Bahrainissa.


Bahrainin GP:n tulokset:

2014 Bahrain Grand Prix

1 Lewis Hamilton Mercedes 57 laps
2 Nico Rosberg Mercedes +1.0 secs
3 Sergio Perez Force India-Mercedes 57 +24.0
4 Daniel Ricciardo Red Bull Racing-Renault 57 +24.4
5 Nico Hulkenberg Force India-Mercedes 57 +28.6
6 Sebastian Vettel Red Bull Racing-Renault 57 +29.8
7 Felipe Massa Williams-Mercedes 57 +31.2
8 Valtteri Bottas Williams-Mercedes 57 +31.8
9 Fernando Alonso Ferrari 57 +32.5
10 Kimi Räikkönen Ferrari 57 +33.4
11 Daniil Kvyat STR-Renault 57 +41.3
12 Romain Grosjean Lotus-Renault 57 +43.1
13 Max Chilton Marussia-Ferrari 57 +59.9
14 Pastor Maldonado Lotus-Renault 57 +62.8
15 Kamui Kobayashi Caterham-Renault 57 +87.9
16 Jules Bianchi Marussia-Ferrari 56 +1 Lap
17 Jenson Button McLaren-Mercedes 55 +2 Laps
Ret Kevin Magnussen McLaren-Mercedes 40
Ret Esteban Gutierrez Sauber-Ferrari 39
Ret Marcus Ericsson Caterham-Renault 33
Ret Jean-Eric Vergne STR-Renault 18
Ret Adrian Sutil Sauber-Ferrari 17 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lukon Zapolskille vuoden jatkosopimus

Seuraavaksi Zapolski luistelee jäälle Hakametsässä. Kuva: Santeri Kärki


Ryan Zapolski on tehnyt Rauman lukon kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kyseessä on 27-vuotiaan Zapolskin sopimuksessa ollut optio, jonka ansiosta Lukko sai pidettyä maalivahtinsa joukkueessa. 

Zapolski aloitti kauden koeajalla. Sen jälkeen hän vakiinnutti paikkansa Lukon ykkösmaalivahtina, pelaten runkosarjassa 58 ottelua torjuntaprosentin oltua 92,64 %. Päästettyjä maaleja hän päästi keskimäärin 2,02 ottelua kohden.

Zapolski lienee myös Lukon maalilla keskiviikkona, kun raumalaiset matkustavat Tampereelle välierien ensimmäisessä osaottelussa.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Jokereille kova kaappaus - Karri Rämö siirtyy narripaitaan! [Aprillia]



Ensi kaudella Rämö kaappaa kiekkoja Jokereissa. Kuva: Michael Miller (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons

Jokerit on hankkinut viime päivinä useita uusia pelaajia KHL-joukkueeseensa. Viimeisimpänä mukaan liittyivät Johan Harju ja Linus Omark. Tänään kuitenkin tippui se kaikkein suurin pommi, kun Calgaryssa tällä kaudella ykkösmaalivahdin paikan napannut Karri Rämö siirtyy joukkueeseen.

Sopimus on mallia 1+1 vuotta. Rämön vuosipalkan arvellaan olevan lähemmäs 2 miljoonaa euroa.

Hyvät aprillit kaikille >:)!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pudotuspeliennakko: Joko on kesäloman aika, Pelicans ja Jyp?

Liigassa on sirryttä playoffien viidensiin ottelupareihin. Kahdessa ottelussa sarja on katkolla kotikentällä tänään, yhdessä tilanne on 2-2 ennen illan kohtaamisia. Nyt eletään siis puolivälierien ratkaisuvaiheita. Alkaako tänään taas parilla joukkueella kesäloma?

Tappara - Pelicans (3-1)

Pelicansin runkosarjaottelu syksyltä 2013. Kuva: Santeri Kärki

Tappara pääsee Hakametsän kotijäälle katkaisemaan ottelusarjaa. Tähän mennessä Pelicans on onnistunut tuloksellisesti pyristelemään Tapparaa vastaan, mutta pelillisesti se on ollut monta askelmaa jäljessä. Tappara on yksinkertaisesti ollut parempi joukkue jokaisella osa-alueella. Maalivahti on ollut piirun verran parempi, hyökkäys on ollut aavistuksen tehokkaampi. Suurimmat erot ovat tosin puolustus- ja keskikenttäpelaamisessa; Tappara on onnistunut estämään Pelicansin pääsyn tehokkaille maalintekopaikoille lähes täysin. Keskikentältä on ollut vaikea päästä Tapparan puolustusalueelle, ja siellä pulustajat ovat yleensä hoitaneet lintuparven täysin aseettomaksi. Vastaavasti Pelicansin keskialueen puolustus on kierretty usein erittäin helposti ja puolustajat ovat tehneet paljon virheitä, joista Tappara rokotti etenkin kolmannessa pelissä. Lisäksi Tapparalla on ollut huomattavasti juonikkaampi ylivoima kuin Pelicanseilla,

Viimeisessä pelissä siis vaaditaan yksinkertaisesti ihmettä. Pelicans tarvitsee pomppumaaleja, toisaalta puolustuksen virheet on laitettava nollaan. Pelicansin ratkaisupelaajien on nostettava päätään, sillä mm. Sopanen ja Niinimäki sekä Redenbach ovat olleet luvattoman vaisuja. Pikkarainen ja Ritamäki ovat olleet joukkueen parhaimmistoa. Tapparalla taas materiaali on onnistunut paljon tasaisemmin ja tärkeillekin pelaajille on tullut onnistumisia.

Tulos: Tappara lähettää lintuparven kesälomalle lukemin 3-1

Saipa - JYP (3-1)

Saipa on ollut kevään sensaatio ja tähänkin otteluun liput myytiin loppuun hetkessä. Koko kaupunki on sekaisin joukkueesta ja mieleen tulee osittain Pelicansin sensaatiokevät 2011, kun joukkue pääsi jopa hopealle. Lappeenrannassa ollaan vähintään yhtä innoissaan omista.

JYP on ollut pelillisesti sillassa ja etenkin tärkeät pelaajat ovat flopanneet. Siinä missä Saipan tärkeät hyökkääjät ovat onnistuneet, ovat Jypin ulkomaalaiset lähinnä tahkoneet miinuksia ja vetäneet kiikaritehoilla ottelusta toiseen. Myös maalivahtipuolella Saipalla on selvä etu, sillä Tarkki on haparoinut huomattavasti enemmän kuin Markkanen. Toki JYPillä on enemmän kokemusta voittamisesta, mutta SaiPa on yksinkertaisesti parempi JOUKKUE tällä hetkellä.

Ottelun mielenkiintoisin pelaaja lienee Jonne Virtanen. Viime pelissä SaiPan pelaaja Flinck takoi Anssi Löfmania rumasti takaapäin taklauksellaan. Virtanen mietti ääneen julkisuudessa, tulisiko esim Koho teloa tahallaan, jotta omat mahdollisuudet paranevat. Tekopyhä yhteisö tietenkin tuomitsi teon, mutta saa nähdä, uskaltaako hän uhkauksensa toteuttaa.

Tulos: Ratkaisua saatetaan hakea jatkoajalta. Ottelusarjan voitto SaiPalle 4-1 tai 4-2.

Lukko - Blues (2-2)

... En lähde edes veikkaamaan tuloksia. Molemmat joukkueet ovat pelanneet tasaisesti ja sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Kuten aiemmin hehkutettu, taistelussa on kyse mestarin ja oppipojan väännöstä. Viime ottelu ratkaisi todelliseen pomppu-tahtomaaliin, joten sama voi tapahtua tänäänkin. Tällä kertaa voitto on kuitenkin erityisen tärkeä molemmille - voitolla asetetaan vastustaja kirjaimellisesti veitsenterälle, kun seuraava tappio tietää jo kotimatkaa. Se varmasti lisää paineita. Tärkeä matsi.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Liigan tulokset 24.3.2014


Liigassa pelattiin jälleen neljän ottelun pudotuspelikierros. Kärpät ja SaiPa karkasivat jo ratkaisevan tuntuiseen 3-0 johtoon ottelusarjoissa, kun taas Tappara ja Blues onnistuivat kääntämään ottelusarjan tilanteeksi 2-1.

Kärpät - HPK 3-2 ja.

Otteluvoitot 3-0

Lukko - Blues 3-5

Otteluvoitot 1-2

SaiPa - JYP 3-2

Otteluvoitot 3-0

Tappara - Pelicans 3-1

Otteluvoitot 2-1


Seuraava kierros KE 26.3

Pudotuspeliennakko: Tärkeä kolmas kierros

Liigassa pelataan tänään pudotuspelien kolmannen kierroksen ottelut. Osa sarjoista on 2-0 tilanteessa ja kolmas voitto voisi sysätä tappiolla olevan joukkueen tukalaan tilanteeseen. 1-1 tilanne ei ole sen parempi, sillä häviämällä saatetaan menettää henkinen yliote vastustajalle.

Kärpät - HPK

Jatkuuko Kärppien voittokulku?
Kärppien ja Bluesin finaalisarja 2006. Kuva: Lumijanuaari, Wikimedia Commons

Edellisissä otteluissa voittoon on riittänyt täpärä yhden maalin marginaali. Molempien joukkueiden maalivahdit ovat olleet loistavassa vireessä, joten pienet erot ovat lopulta ratkaisseet voittajan. Tähän mennessä Kärppien rutiini on kuitenkin ollut parempi ja se on onnistunut käyttämään ne vähäiset maalipaikkansa hyväkseen. HPK on jatkanut samalla hurmoksella millä se lähti runkosarjan lopussa pelaamaan, mutta tällä kertaa kiekko ei ole pomppinut tarpeeksi hyvin. Toki Kärpät on onnistunut myös ohjaamaan HPK:n pelaajat tarpeeksi kauas laadukkaista maalintekopaikoista, toisaalta HPK on sössinyt muutaman läpiajon ja avopaikoistakaan ei ole saatu sisään.
HPK:n hävitessä pelin se joutuu jo kolmen ottelun takamatkalle. Vaikka HPK:lla olisi kuinka hurmostila päällä, on vaikea uskoa joukkueen nousevan sellaisesta sillasta. Niin kovasti rutinoitunut Kärpät on kuitenkin joukkueena. Tänään pitää saada kiekot maaliin, ja kuten Marko Tuulola sanoin MTV3:n haastattelussa; "Laitetaan vaikka molarin kanssa maaliin".

Ennuste: HPK:n taistelu tuottaa tästä pelistä voiton. Tosin se ei tule luultavasti riittämään ottelusarjan voittoon.

Tappara - Pelicans

Löytyykö Tapparan vire?
Tapparan ja TPS:n välinen runkosarjaottelu keväällä 2014. Kuva: Santeri Kärki

Tämä ottelusarja oli ennakkoon selvästi Tapparan heiniä, ja sarjan tuli päättyä varmasti 4-0 tai 4-1. Nyt se yksi arvovaltatappio on jo annettu, eikä Tapparan peli silti näytä kovin vahvalta. Ennakkoon sillä on kuitenkin hurjasti parempi paketti: maalivahti on liigan parhaita ja selkeästi parempi kuin ailahteleva Myllyniemi; puolustus ja hyökkäys on materiaaliltaan huikeasti taitavampi ja toisaalta myös organisoidumpi kuin lahtelaisilla; toisaalta myös valmentaja on nykykiekkoon paremmin istuva kuin lahtelaisten dinosaurus.
Silti tilanne on 1-1. Tästä ei voi toki vielä vetää johtopäätöksiä, sillä kyseessä on ottelusarja ja pidemmän päälle vahvempi paketti yleensä onnistuu raastamaan voiton. Mutta jos Pelicans onnistuu tänään jälleen yllättämään Tapparan, voivat henkiset paineet kasvaa aivan valtavan suuriksi. Tappara on suurin suosikki haastamaan Kärpät mestaruudesta, mutta haastaminen voi olla vaikeaa, jos paikka neljän parhaan joukkoon ei aukea. Täten illan pelillä on iso henkinen vaikutus; voitolla Tappara saa enemmän tilaa hengittää, tappio asettaa sen johtavat pelaajat kovan taakan alle. Tällöin juna tulisi saada käännettyä. Pelicansille voitto taas tietäisi kotiedun ryöstämistä ja kenties jonkinlaista flow-tilaa. Etenkin Ritamäki on ollut yhdessä Pikkaraisen kanssa vahvoja flow'n luojia. Mikäli Myllyniemi kestää ja pomput ovat Pelicansin puolella, toinenkin yllätys voi olla mahdollinen. Myös valmentajien välillä saatetaan nähdä jonkinlaista kipinää, sillä ainakin viime ottelussa tunteet kiehuivat molemmin puolin.

Ennuste: voittaja haetaan jatkoajalta. Tappara onnistuu kuitenkin säilyttämään kotietunsa.

Lukko - Blues

Saako "Mestari" yliotteen?

Tekijä: Sami Viitanen (Lukko lomille, Tepsi mitalipeleihin)
 [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons
Lukon ja Bluesin välinen ottelusarja oli etukäteen ajateltuna tasainen ja sen tuli sisältää vahvaa taistelua kahden työmoraaliltaan erittäin kovan joukkueen välillä. Näistä ennakkoasetelmista ei ole tarvinnut edes poiketa. Ottelut ovat olleet tasaisia ja ainakin taistelutunnelmaltaan erittäin vahvoja. Mestari Risto Dufva ei ole saanut oppipojastaan Jyrki Ahosta vielä yliotetta, sillä otteluvoitot ovat tasan 1-1. Toisaalta kumpikaan ei ole varsinaisesti löytänyt keinoja "murskata" toisen pelitapaa.
Sarja on todellakin pienistä marginaaleista kiinni. Joukkueet ovat olleet tasaväkisiä ja antaneet palaa oikein kunnolla. Pikkuhiljaa odottelen myös tilannetta, jossa valmentajat alkavat käymään enemmän kuumana. Tämän päivän pelissä Rauman kotiyleisön tulisi antaa omilleen kunnon kannustus, jotta ne pienet marginaalit kääntyisivät lopulta Lukon puolelle. Lauri Tukonen voisi olla se mies joka vie Lukolle tänään tärkeän voiton, toisaalta "pappa" Nummelin saattaa myös olla ratkaisevassa roolissa suuntaan tai toiseen.

Ennuste: tällä kertaa kotietu kantaa voittoon asti. Sarja tosin tasoittunee vielä ja tässä otteluparissa on todennäköisesti nähtävissä Game Seven.

SaiPa - JYP

Katkeaako selkäranka?
Tekijä: Don Wright from Turku, Finland (Face-off  Uploaded by A333) [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

JYP on joukkue, joka on tottunut voittamaan. Viime vuosina se on ollut runkosarjan ja pudotuspelien kestomenestyjä ja samaa odotettiin myös tältä vuodelta. Vastaavasti SaiPa on ollut klassisesti liigan heittopussi, joka on ajoittain väläytellyt mutta lopulta romahtanut pois kaikista voittajakaavailuista. SaiPa on tällä kaudella yllättänyt kaikki jatkuvilla hyvillä otteillaan, eikä romahdustakaan ole tullut edes hyvien vaiheiden tai loukkaantumisten jälkeen. Joukkueella on selvä pelitapa ja sitoutuneet pelaajat. Se kantaa nykyisessä Liigassa yllättävän pitkälle.

Tämä(kin) sarja on ollut paljon hyvien maalivahtien näytöstä. Etenkin Jussi Markkanen on ollut vakuuttava, tosin ei Tarkkikaan ole kalvennut täysin vertailussa. SaiPalla ulkomaalaispelaajat ovat nostaneet päätään ja olleet parempia pudotuspeleissä kuin itse runkosarjassa. Jypin vahvistuksilta kaivataan samanlaista tasonnostoa tänään, sillä heidän pitäisi olla selvästi parhaita pelaajia. Nyt he ovat vain parhaiden joukossa. Ottelun voitto lienee Jypille tärkeä, sillä 3-0 tilanne vakaasti puuskuttavaa idän pikajunaa vastaan voi olla jo liian vaikea käännettäväksi. 2-1 tilanne antaisi pienen tilan hengittää.

Ennuste: SaiPa jatkaa voittojen tiellä. Tosin JYP ottaa sarjassa vähintään yhden voiton.